Riinan isä Dedó on hieno ja raamikas raudikko, jolta korkeutta löytyy somat 172cm, eli miksikään pieneksi pojaksi ei tätä herraa voi haukkua parhaalla tahdollakaan. Dedó on kilpaillut kouluratsastuksessa vaikeissa luokissa startaten kolmisenkymmentä kertaa, joista sijoittunut kymmenisen kertaan. Lupaava alku GP-tasolla sai jäädä, kun orin kilpailu-ura päättyi valitettavan nuorena loukkaantumisen vuoksi. Siitoksessa se on Riinan lisäksi jättänyt muutaman kauniin tammavarsan ja yhden orivarsan, jotka ovat perineet isänsä tahdikkaat liikkeet ja voimakkaan takaosan. Ori toimii yhä pienimuotoisesti siitosorina, mutta sen pääpainotus on löhöillä eläkeläisenä kotitallinsa laitumella.

Riinan isänisä Botond oli tumma, melkein musta raudikko, joka niitti mainetta pahalla käytöksellään. Se ei suonut lähellään kuin muutaman ihmisen, muiden niskaan se kävi kuin yleinen syyttäjä. Sen luottohoitajakin hoiti sitä metsurinhanskat kädessä, sillä Botond sai jo varsana lempinimensä, "Harap" (suomeksi puraista). Hammaskaluston lisäksi ori oli kova liikuttelemaan kinttujaan, sekä ilman ratsastajaa että ratsastajan kanssa, eli potkujen tielle ei kannattanut jäädä kun ori alkoi näyttää pahantuuliselta - mitä se tekikin usein. Kipakasta luonteesta oli toisaalta myös hyötyä, sillä kouluradalla Botond antoi itsestään aina sataprosenttisesti kaikkensa, jos ratsastaja sai viritettyä sen kanssaan samalle aaltopituudelle. Eloisasti liikkuva 172cm korkea ori menestyi jopa Grand Prix -tasolla asti ennen siirtymistään eläkkeelle. Jälkeläisiä Botondilla on kourallinen, mutta ainakin tässä tapauksessa laatu on korvannut määrän. Varsat ovat olleet isoja, mutta sopusuhtaisia ja liikkeissä on ollut irtonaisuutta ja näyttävyyttä. Haastavan luonteen vuoksi jälkeläiset ovat päätyneet usein ammattilaisten käsiin ja sitä kautta hyvin esille GP-ratoja myöten.

Tamman isänemä Borcsa oli 167 senttimetriä korkea, ruunikko tamma. Sen omistaja osti sen lähinnä siitoshevoseksi, jonka takia se ei kilpakenttiä paljoa nähnyt. Tamma starttasi alle kymmenen kertaa, eikä sijoittunutkaan kuin kerran. Mutta sukunsa puolesta se oli loistava siitostamma, ja sillä oli myös maailman mahtavimmat äidinvaistot, joiden olemassaolo huomattiin tietenkin vasta ensimmäisen varsan kohdalla. Se oli sekä äärimmäisen suojeleva varsojaan kohtaan, että äärimmäisen aggressiivinen kaikkia niitä kohtaan, jotka yrittivät varsaa lähestyä. Tamman muuten löysä ja rento luonne kääntyi päälaelleen siinä samassa, kun se sai varsansa vierelleen. Ensimmäiseen varsaansa se ei antanut kuin omistajansa koskea, mutta aikaa myöten se oppi luottamaan ihmisiin ja päästämään muitakin katsomaan vauvaansa. Kunnioitettavasti 27-vuotiaaksi elänyt Borcsa jätti jälkeensä kahdeksan upeaa varsaa ja eläkepäivänsä se vietti kouluttaen nuorisoa hevosten tavoille.

Riinan emä, Erzsi, kilpaili lähinnä helppoja kouluratsastusluokkia ja hyppäsi metrisiä esteitä rakastavan omistajansa kanssa. Kilpakokemusta ja ruusukkeitakin kaksikolle ehti kiertyä muutaman vuoden ajalta, kunnes tamma päätyi pieneen siittolaan ratsastajansa menehtymisen vuoksi. Hyvästä, rauhallisesta luonteesta ja kelpo suvustakaan ei ollut apua, kun Erzsi osoittautui kehnoksi siitostammaksi erinäisten ongelmien vuoksi. Kolme ensimmäistä varsaansa tamma loi, eikä sen tiineeksi saaminen tämän jälkeen ollut helppo homma. Loppujen lopuksi raudikko varsoi kaksi elävää varsaa, joista tosin vain toinen, Riina, selvisi hengissä aikuisikään asti. Erzsi jouduttiin lopettamaan pian sen jälkeen, kun varsoista nuorempi oli vieroitettu.

Riinan emänisä, Jószef, kilpaili runsaasti elinaikanaan kouluratsastuksessa, vaativissa luokissa. Kookas, vaaleanrautias ori olikin korkeiden liikkeidensä takia varsinainen näky kilpakentillä. Ryhdikkään, 166cm korkean orin luonne ei kuitenkaan ollut kaikkein helpoin, sillä se hermostui helposti ja oli kovin stressiherkkä. Jos jokin asia järkytti sen mielenrauhan, se meni aivan lukkoon, eikä juuri seisahtunut kuuntelemaan taluttajaansa tai ratsastajaansa. Kilparadoilla keskittyminen säilyi yleensä hyvin ja menestystä tuli Vaativasta A:sta kiitettävästi. Siitosorina Jószef sai kohtuullisen määrän tammoja astuakseen, mutta se päätettiin kuitenkin laittaa pois, kun lyhyestä pinnasta kehkeytyi uusia lieveoireita. Jälkeläisilleen ori jätti erityisesti liikemekaniikkaansa, sekä vähän sähäkkyyttä luonteeseen.

Riinan emänemä, Lujzika, oli suuren siittolan parhaimpia, mutta myös äkäisimpiä tammoja. Rautiaan tamman käsittely oli haastavaa jopa kaiken kokeneille hevosmiehille ja hevosen traileriin lastaaminen oli sula mahdottomuus. Ehkä juuri sen takia tamma ei ikinä kilpaillutkaan. Sen sijaan Lujzika sai useita jälkeläisiä ja emätammana se oli mitä mainioin - huolehtiva, muttei ylihysteerinen. Siroa rakennetta ja kevyttä liikettä omalta puoleltaan jälkikasvulleen jättäneen äkkipikaisen tamman varsat ovat kaikeksi onneksi olleet luonteeltaan yleisesti ottaen tasaisempia ja helpompia käsitellä. Kilparadoilla 23-vuotiaaksi eläneen Lujzikan jälkeläisiä on näkynyt niin vaativissa ja vaikeissa kouluratsastusluokissa kuin helpoilla esteradoillakin. (c. Disa S.)