Riitamaan Vitari VH16-018-0401

Riitamaan Vitari on jokseenkin sekalaisesta suvusta tuleva selväpäinen ja hyväluontoinen suomenhevostamma. Vitariksi tai Tarriksi tutummin kutsuttu neiti ei hötky pienistä ja sen kanssa tulee toimeen niin hevoselta liikettä ja kyvykkyyttä vaativa kouluratsastukseen hurahtanut täti-ihminen kuin myös hieman kokemattomampi ja arempi käsittelijä. Vitarin isä on ravisukuinen ja emä ratsusuvusta, joten rahkeita voisi kuvitella löytyvän vähän joka lajiin. Tamma on kuitenkin osoittautunut oivalliseksi kouluratsuksi, ja suoriutuukin aina vaativa B-tason kiemuroihin saakka.

Hoitaessa Vitari on rauhallinen ja kärsivällinen. Tamma jaksaa seistä aloillaan puunattavana pidempiäkin aikoja, ja nauttii erityisesti kumisualla puhdistuksesta. Vitari on ollut jo pienestä pitäen helppo käsiteltävä, eikä sitä ole tarvinnut sen suuremmin varsinaisesti totuttaa ihmisen kosketuksiin, riimuun tai hoitotoimenpiteisiin. Ainoat asiat, joissa erimielisyyksiä usein ilmenee, on suojien ja pinteleiden laitto sekä traileriin lastaaminen. Etenkin pinteleitä kääriessä tamma ei malttaisi pitää jalkaansa maassa, vaan on vähän väliä nostamassa sitä ylös, mikä ei tiettävästi kovinkaan paljoa ainakaan helpota käärimistä. Kärsivällisyydellä pääsee pitkälle, ja kunhan neiti pääsee jyvälle siitä, mitä ihminen on tekemässä, pysyvät kaviotkin maassa ainakin hieman paremmin. Lastatessa tamma ei millään astuisi rampille, vaan tekee tenän usein juuri sen eteen. Ongelma poistuu heti ensikosketuksesta, joten kaikki keinot on sallittu Vitarin huijaamiseksi rampille. Kunhan se huomaa, ettei ramppi putoa sen alta, uskaltautuu tamma autoon saakka vastaanlaittamatta.

Selästä käsin Tarri on vähintään yhtä mukava kaveri kuin maasta käsiteltynä. Tamma pyrkii tottelemaan ratsastajansa pienimpiäkin apuja ja se on helppo saada kulkemaan hyvässä muodossa kunhan tietää mitä tekee. Aloittelijoiden kanssa Vitari kulkee nätisti tasaisella askeleella, mutta kokenut ja asiansa osaava ratsastaja saa siitä esiin komean kouluratsun. Tammalla on rahkeita aina vaativan B:n ratoihin saakka, ja sen liikkeet ovat suomenhevoselle yllättävänkin lennokkaat ja irtonaiset. Isänsä puolelta tamma on perinyt ravi- ja työhevosten lujaa tarmokkuutta sekä voitontahtoa, josta onkin pitkälti etua kilparadoilla. Kotikentällä tamma tottelee jo lähes pelkästä ajatuksesta, eikä sillä tunnu olevan huonoja päiviä juuri koskaan. Koulutreenin lisäksi tammalla hypätään mielenvirkistykseksi silloin tällöin esteitä. Vitarin hyppytekniikka on kohtalainen, ponnua tammalta ei kamalasti löydy. Korkeimmillaan sillä on hypätty yksittäisiä 100 sentin esteitä. Korkeammillekin saattaisi olla rahkeita hyvällä treenaamisella.

Kisapaikoilla tasaiseen ja rauhalliseen tammaan tulee hieman eloisuutta, joskin kontrolli säilyy yhtä hyvänä kuin kotonakin. Vitari on kiinnostunut muista paikalla olevista hevosista, mutta malttaa ihailtavasti uteliaisuudestaan huolimatta keskittyä omaan suoritukseensa. Itse radalle suorittamaan päästessä Vitari esiintyy ryhdikkäänä hyvässä muodossa ja tahdissa. Se kuuntelee ratsastajan apuja ja selässä olijan onkin oltava hyvin valmistautunut. Kotikentällä tamma antaa heiluvan pohkeen ja epävakaan käden anteeksi, mutta kilparadalla kaiken on mentävä nappiin, jotta suoritus onnistuu. Muutamat huonot sijoitukset ovatkin tulleet yksinomaan ratsastajan jännittyneisyyden ja epäselvien apujen takia. (c. miia)

Suku virtuaalimaailmassa

Vitari tulee suomenhevoselle hyvin tyypillisestä suvusta - sen isä on ravuri ja emä ratsuhevonen.

Isäori Hopeahuisku on 151 cm korkea raudikko Henri Kuuston kasvattama suomenhevonen. Hyväluontoinen ja komean ulkomuodon omaava ori voitti heti ensimmäisen koelähtönsä, ja on sen jälkeen startannut lähinnä 2100 m matkoilla menestyen mukavasti. Koelähdön jälkeen voittoja ei ole toistaiseksi irronnut, mutta muita sijoituksia on kuitenkin kerääntynyt. Huiskuksi kutsutun läsipään ennätys on 1.34,8ke ja se on tähän mennessä kerännyt voittorahoja yhteensä 5425 v€:n edestä. Orin kilpailuvietti on hyvä ja se on suhteellisen vahva viimeisellä suoralla, kunhan kuski tuntee orin ja osaa säädellä vauhtia oikeassa suhteessa. Ravihevosten lisäksi orin suvusta löytyy myös muutama puhtaasti työhevosena leipänsä ansainnut yksilö, mistä juontuukin varmasti ainakin osa orin tarmokkuudesta ja voimakastahtoisuudesta. Vitarin isänisä Viirus pärjäsi nuorena radoilla kohtuullisesti. Onnettomuus hiittiradalla päätti orin kilpauran ja se ontui toista takajalkaansa pitkän aikaa. Se myytiin heikossa kunnossa Pohjois-Suomeen, jossa uusi omistaja kuntoutti orin "elämänsä kuntoon". Hienorakenteinen ja selväpäinen Viirus toimi siitosorina vuoden päivät, kunnes vanha takajalan vamma alkoi jälleen vaivata entistä pahempana, ja ori päätettiin lopettaa. Hopeatuuli, Hopeahuiskun emä, on Vitarin kasvattajan menestyneimpiä ravihevosia. Kovatasoisesta ravurisuvusta tuleva tamma on perinyt vanhempiensa taidot ja nopeuden juoksijana. Tamman suvusta löytyy useita palkittuja hevosia ja sen jälkeläiset ovat haluttua tavaraa.

Haapaluodon Tinta, Vitarin emä, on miellyttävän näköinen suomenpienhevostamma. Tamma on hyvin kyvykäs ja suomenhevoselle ominaisesti luonteeltaan utelias ja peruskiltti. Rautias 145 cm korkea tamma taitaa koulukiemurat vaativa A -tasolle saakka ja ylittää esteet jopa metrin korkeudelta. Yleispainotteisesti kilpailevalta Tintalta löytyykin sijoituksia niin koulu- kuin esteradoiltakin. Etenkin isän puolelta peritty hyvä rakenne on poikinut tähän mennessä tammalle yhden BIS1-sijan virallisista näyttelyistä - eikä ihme. Tammasta oli tarkoitus tulla kasvattajansa Lauri Tiilikaisen seuraava kouluratsu ja kantakirjatamma, mutta rahatilanne pakotti suunnitelmien muutokseen - Riitamaan onneksi. Tintan isä Haapaluodon Mahti on kilpaillut elämänsä aikana este- ja kenttäratsastuksessa. Pienikokoinen ori oli uskomattoman tarmokas sekä voitontahtoinen ja onkin periyttänyt näitä ominaisuuksia jälkeläisilleen toivotun mukaisesti. Mahdiksi kutsutun orin rakenne oli lähes täydellisyyttä hipova, ja se palkittiinkin useissa näyttelyissä BIS1-palkinnolla. Kilpauran päätyttyä ori myöskin kantakirjattiin ensimmäisellä palkinnolla. Silvolan Pihla, Vitarin emänemä aloitti ratsunuransa pienellä ratsastuskoululla tehden tuntiratsun hommia kolmen vuoden ajan. Pihlan hoitajan täytettyä 18 tämä osti tamman itselleen kilpahevoseksi. Ratsukko on saavuttanut sijoituksia kouluratsastuksesta jopa vaativa B -tasolta. Vaihteluksi he ovat käyneet myös muutamat estekilpailut, mutta niistä ei ole irronnut sen kummempaa menestystä. Haapaluodon Tinta, Vitarin emä, on toistaiseksi tamman ainoa jälkeläinen. (c. miia)

Jälkeläiset

Kilpailut

Valmennukset & päiväkirja

Kouluvalmennus 20.06.2018, kirjoittajana Miia-Maria
"Onpas hienoliikkeinen suomenhevonen!" hihkaisin kentällä verryttelevälle ratsukolle, kun saavuin paikalle. Vitari ravasi ratsastajansa alla erittäin hyvässä tasapainossa ja tasaisella kuolaintuntumalla. Ratsastaja kertoikin kyseessä olevan poikkeuksellisen lahjakas ja potentiaalinen suomenhevonen. Koska Vitari oli selkeästi jo hyvin vertynyt, pyysin ratsukkoa siirtymään käyntiin. "Meillä on ohjelmassa tänään peruutukset ja laukannosto suoraan peruutuksesta", kerroin ratsukolle. Ohjeistin ratsastajaa ratsastamaan pitkillä sivuilla avo- tai sulkutaivutusta oman fiiliksen mukaan, ja ratsastamaan pysähdyksen ja peruutuksen aina lyhyen sivun keskelle. Tarkoituksena taivutuksilla oli varmistaa, että Vitari on riittävän koottu laadukkaaseen pysähdykseen. Ensimmäisissä pysähdyksissä ja peruutuksissa tamma aavistuksen jännittyi, mutta kun ratsastaja itse muisti rentoutua pysähdykseen riittävän aikaisin etenkin kädellä, alkoi tammakin rentoutua. Jatkoimme samaa harjoitusta myös ravissa, ja ravipysähdykset sujuivat ratsukolta hienosti. Vitari oli selkeästi hyvin peräänannossa, kun lähes poikkeuksetta se pysähtyi tasajaloin ja hyvässä tasapainossa, ja peruutuksiin oli helppo lähteä.

Välikäyntien jälkeen aloitimme valmennuksen varsinaisen tehtävän. Ennen sitä annoin ratsukolle luvan ottaa muutamia laukannostoja, jotta ratsastaja sai hyvän otteen myös laukasta. "Tehdään tämä harjoitus niin, että pysähdys ja peruutus tulee aina keskihalkaisijalle, eli aina pitkältä sivulta käännät keskelle. Peruutuksesta nostat sen puolen laukan, jonne haluat jatkaa", annoin ratsukolle ohjeet. Pysähdykset ja peruutukset onnistuivat edelleen hienosti, mutta Vitari ei hirveän herkästi ollut nostamassa laukkaa suoraan peruutuksesta. "Yritä puolipidättein pitää se hereillä myös peruutuksen aikana ja ota vaikka alkuun avuksi pieni raipan kosketus, jos tuntuu, että se laukka ei sieltä suoraan nouse", neuvoin ratsastajaa. Raipan avustuksella Vitari ymmärsikin, mistä on kyse, vaikka ensimmäinen nosto lähtikin hieman liikaa ylös. Seuraavat alkoivat kuitenkin sujua hienosti. "Kehu sitä!" hihkaisin ratsastajalle. "Anna Vitarin mennä aika reipasta ravia eteen ja taivuttele sitä molempiin suuntiin", annoin vielä ohjeet loppuverryttelyyn.

Päiväkirja 06.09.2023, kirjoittajana omistaja
Herääminen ei ole yksiä vahvimpia taitojani, eikä yöllinen ukkoskuuro ollut helpottanut yöunien saantia. Voitaisiin siis puhua extra-vaikeasta aamusta. Saatuani kahvikupin tai enemmänkin kokonaisen pannun kurkustani alas, olin valmis viettämään rauhallista päivää. Matka tallille sujui rauhallisesti eikä kaikkia hevosiakaan oltu vielä ehditty viemään ulos. Toki olin soittanut työntekijöille jättävänsä Tarrin sisälle, koska enhän minä nyt aamutuimaan sitä lähtisi metsästämään tarhan perukoilta.

Tamma hörisi astuessani karsinan oven eteen, koska se tiesi minun tuovan sille aina jotain hyvää. Tällä erää oli vain porkkana, mutta se näytti kelpaavan sille oikein hyvin. Olin jo aamutuimaan miettinyt kevyttä maastolenkkiä, joten ei kuin tuumasta toimeen! Harjauksesta tamma nautti ja sen karva kiilsi kauniisti. En halunnut edes ajatella, että kohta kaikki nämäkin olisivat pörröisiä mammutteja talvikarvassaan, joten vielä sai ihailla sitä kaunista kiiltoa. Varustaminen sujui helposti ja Tarri oli kuten aina, valmiina töihin.

Maastossa mentiin korvat hörössä ja vaikka yöllinen ukkonen oli ollut todella raju, niin ilma oli hyvin raikas ja aurinkokin pilkisti pilvien takaa lämmittämään. Tuulikin ujelteli paikoittain aukeilla alueilla, mutta lehtien kohinaa ja lintujen laulamista oli ihana kuunnella. Tämä oli juuri sitä mitä tarvitsisin tähän päivään. Vaihtelin askellajeja ja tammakin tiesi heti tiettyjen suorapätkien tullessa, milloin saisi laukata sielunsa kyllyydestä. Tarposimme myös toisinaan syvämmällä metsässä, jotta tamma saisi hieman lihasjumppaakin astellessaan epätasaisemmassa maassa tarpoen mäkiä ylös ja alas. Pitkät kävelyt tekivät myös hyvää vanhan tamman lihaksille. Ei siitä heti uskoisi, että Tarri oli jo reilusti yli 20 vuotias. Ikä oli vain pelkkä numero tällä hevosella.

Matkan tullessa loppuunsa, vein tamman pesupisteelle vilvoittelemaan suurimmat hiet pois, vaikka loppureissu menikin rauhallisesti. Jalat oli joka tapauksessa kylmättävä hyvin. Ulkolämpötilan ollessa vielä siinä 20 liepeillä uskalsin viedä tamman sellaisenaan ulos ilman loimea. Annoin sen syödä vihreää hetken aikaa, jottei se menisi samantien piehtaroimaan hiekkatarhaansa. Ei edes mennyt kauaa kun tamma oli lähes kuiva ja se pääsi iloisesti syömään aamupalaansa, vaikka olikin harjauksen ajan saanut jo pientä esimakua heinästä. Olipa kyllä oikein ihana aamu, mutta nyt olisi palattava takaisin tietokoneen ääreen tekemään oikeita töitä.