Bottoms Up! PB

Virallinen nimi Bottoms Up! PB Saavutukset ERJ-I Rotu, sukupuoli Holsteiner, tamma Syntynyt 25.07.2007 Väri, säkäkorkeus Ruunikko, 168cm Painotuslaji Estepainotteinen Koulutustaso Helppo A - 140cm Rekisterinumero VH11-044-0084 Omistaja Vibaja (VRL-00727) Kasvattaja Skurvash

Kun ensi kertaa näin nuoren Bottoms Up!:in, en voinut olla ihastumatta tammaan. Mietin pitkään tätä varsaa ja sitä tosiasiaa, että se oli myynnissä. Kingsvalleyn tilanne ei ollut aivan omiaan uuden hevosen ostamiseen, joten päätös ei ollut helppo. Päädyin kuitenkin tekemään tammasta ostotarjouksen kasvattajan kehuessa sitä kyvykkääksi. Niinpä B.U. tai Bobbie, kuten tammaa toisinaan kutsutaan, saapui Kingsvalleyyn.

Kasvaessaan B.U. on aina jaksanut yllättää talliväen vilauttamalla toisinaan hienoja liikkeitään peruskoulutuksen lomassa tai hyppäämällä yhä upeammin irtohypytyksessä. Tammasta odotetaan vähintäänkin huippuestehevosta, mutta B.U. on jo lunastanut paikan Kingsvalleystä loppuelämäkseen, vaikka kilpaura epäonnistuisikin, sillä koko tallihenkilökunta on aivan haltioissaan tästä neidistä.

B.U. on luonteeltaan hyvin emänsä kaltainen: selväpäinen ja järkevä, joskaan kovin rauhalliseksi tammaa ei saata kutsua. Bobbie osaa kyllä käyttäytyä tarpeen tullen, mutta jos sen ympärillä tapahtuu jotakin mielenkiintoisempaa kuin mitä käsittelijällä on tarjota, tamma on päätä pahkaa menossa sinne missä tapahtuu.

B.U. on myös kovin eläväinen ja seurallinen, etenkin tarhaillessaan. Niinpä sen näkeekin mukana jokaisessa kahnauksessa ja tarhanympärilaukassa. Onpa neidin nokkeluuskin todistettu sen hivuttautuessa tarhan alalaudan alitse halutessaan mukaan maastolenkille. Kahlekuningatar on hyvin kekseliäs päästään, eikä toisenlaista tunnu löytyvän mistään. Hippaleikkiä tykätään toisin sanoen harrastaa vähän turhankin usein.

Ratsastettaessa B.U. on yritteliäs. Mitenkään erityisen herkkä tamma ei ole, vaikka se antaakin itsestään sellaisen kuvan häseltäessään jatkuvasti. Tamman saa rauhoittumaan ja keskittymään paremmin, kun sen antaa liikkua reippaasti eteenpäin. Esteillä neiti innostuu usein itse niin paljon, että vauhtia saa mielellään hieman hidastaakin. Tamma hyppää rohkeasti, eivätkä erikoisesteet, tiukat kaarteet ja tai hassut hyppykulmat esteelle tultaessa ole Bobbille ongelma.

       

Sukutaulu

i. VIR MVA Ch Tristan GER ERJ-I holst, m, 168cm	ii. Galahad holst, mrn, 170cm	iii. Second Bloodbath
		iie. Skin Stripper
	ie. Guilt On Skin holst, mrn, 167cm	iei. Jack Luminous
		iee. Knee-Deep
e. Despair-Ridden Heart ERJ-III holst, rt, 167cm	ei. Trip To Nowhere holst, rt, 170cm	eii. Hate Stinger
		eie. Shellshock Fever
	ee. Asphyxiate holst, rt, 166cm	eei. Dirlewanger
		eee. Twisted Soul

Päiväkirja

27.01.2018 - Estevalmennus (valmentajana Nikki)
Saapuessani Kingsvalleyyn tiesin, että tulisin työskentelemään hienoissa tiloissa hienojen hevosten kanssa, mutta ihan tätä en ollut odottanut. Olin ehtinyt lennollani Yhdysvalloista lukea tallin historiasta, ja olin vähintään vaikuttunut. Odotin innolla pääseväni työskentelemään osaavien ratsukoiden kanssa. Ensimmäisenä ratsukkona oli vibaja ja Bottoms Up! PB. Bobbieksi kutsuttu ruunikko puoliveritamma vaikutti innokkaalta työskentelemään, kun se saapui maneesiin ratsastajansa vierellä, joten kehotin vibajaa sen enempää viivyttelemättä verryttelemään hevosensa kanssa. Seurasin vierestä, kun ratsukko lämmitteli muutaman valmiiksi kootun esteen välissä ja pistin mielessäni merkille, millä ratsastaja sai Bobbien kuulolle parhaiten.

Ruunikko näytti vieläkin virkeämmältä ja energisemmältä verryttelyn jälkeen, ja vibaja joutui vähän jo pidättämäänkin tammaa, jotta se ei kuumenisi ihan liikaa. Kun ratsastaja varmisti Bobbien olevan valmis hyppytreeniin, pyysin häntä ratsastamaan seinänpuoleista pitkää sivua, jolla oli kaksi ristikkoa. Ristikot näyttivät olevan aivan lasten leikkiä tammalle, sillä se ylitti molemmat hyvin reippaalla ilmavaralla. Seuraavaksi ratsukko sai kaartaa kulmasta kulmaan noin 60-senttisen pystyesteen ylitse. Vibaja oli selkeästi hyvin kokenut ratsastaja, mutta en voinut olla tarttumatta tilaisuuteen vähän motkottaa, kun ratsastaja meinasi sukeltaa turhan paljon kaulalle jo näinkin pienillä esteillä, kuin olisi yrittänyt rikkoa korkeushyppyennätystä hevosellaan. "Näitä esteitä voisi hypätä vaikka ilman hevosta, joten pysy rohkeesti vaan siellä satulan puolella!"

Vibaja osasi myös hyvin pitää hevosensa tuntumalla ja hereillä, vaikka Bobbiessa näytti olevan ralliauton vikaa. Ratsukko sai hypätä vielä lyhyellä sivulla olevan pystyesteen, ennen kuin pyysin ratsastajaa palaamaan ristikoille. Tässä välissä kävin korottamassa lyhyen sivun pystyestettä 80-senttiseksi ja lisäsin lävistäjän pystyesteen taakse toisen 60-senttisen esteen, jotta sain aikaan okserin. Päätin olla korottamatta okseria vielä, vaikka ratsukko näyttikin olevan valmis vaikeampiinkin tehtäviin. Palasin katsomon puolelle ja annoin vibajalle sitten luvan ratsastaa Bobbiesta ilmeisesti naurettavan yksinkertaisen radan läpi. Tamma loikki ristikot kuin Duracell-pupu ja kääntyi kulmassa turhan terävästi kohti okseria. "Se on hevonen, ei urheiluauto liukkaalla jäällä", muistuttelin vibajaa. "Tiukat käännökset vie vähemmän aikaa, mutta kaatuminen vie enemmän aikaa, kuin pehmee käännös!"

Okserilla tamma venyi oikein pitkäksi, kuin olisi halunnut muistuttaa sekä ratsastajaa, että valmentajaa, että se oli ihan oikea kilpahevonen, eikä hypännyt mitään poniratoja. Se teki kyllä oikein hyvin töitä, vaikka joutuikin mielestään todistelemaan itseään liian alhaisella tasolla. Se näyttikin hyvin tyytyväiseltä itseensä, kun palasin radalle korottamaan esteitä. Muutin ristikotkin metrin korkuiseksi jumppasarjaksi, ja okseri kohosi 80 senttiin. Lyhyen sivun pystyeste sai siirtyä katsomonpuoleiselle pitkälle sivulle ja korottui jopa 120 sentin korkeuteen, jotta Bobbie saisi oikeaakin treeniä.

Uusi rata näytti olevan vähän enemmän haastetta ratsukolle, erityisesti, kun ratsu halusi mennä kovempaa. Vibaja pidätti hevostaan kärsivällisesti ja ohjasi sen ensin okserille, sieltä lyhyen sivun kautta jumppasarjalle ja jumppasarjalta uraa pitkin turhia oikomatta pystyesteelle. Bobbie ei kuitenkaan näyttänyt väsymisen merkkejä, vaan tuntui vaativan lisää haastetta. "C'mon, mä hyppään kolme kertaa vaikeampia ratoja kilpailuissa!" se tuntui sanovan, ja pärskähteli vaativasti. Pystyeste sai siis muuttua trippeliksi ja okserista tehtiin nouseva, takapuomin hipoessa 140 senttiä, mikä oli Bobbien koulutustason äärirajalla. Kerroin vibajalle, että tämä olisi viimeinen rata, ja annoin sitten luvan hypätä. Ratsukko aloitti tällä kertaa jumppasarjasta, joka sai yhä olla vain metrin korkuinen, ja kääntyi tällä kertaa paljon hallitummin kulmasta kohti lävistäjää. Okserin takapuomi kolahti, ja vibaja meinasi kääntyä katsomaan, oliko puomi tipahtanut. "Se okseri meni jo, sä et voi tehdä sille mitään, keskity trippeliin!" neuvoin katsomosta. Innokas tamma olisi halunnut oikaista jo pitkän sivun trippelille, mutta ratsastaja ohjasi hevosensa kulmaa kohti, ennen kuin käänsi sen pitkälle sivulle ja hyppäsi trippelin onnistuneesti.

Bobbie heitteli päätään ja pärskähteli innoissaan, kun vibaja ratsasti sitä uudestaan radan lävitse. Jumppasarja tuntui menevän jo oikein hyvin, ja vibajakin näytti tyytyväiseltä suoritukseensa siltä saraa. Kulmassa Bobbie meinasi oikoa taas, mutta ratsastaja korjasi nopeasti ja pidätti hevostaan vähän, jotta käännös ei jäisi vaarallisen teräväksi. Ratsukko lähestyi okseria hyvässä vauhdissa ja hyppäsi sen tällä kertaa mallikkaasti, kolauttelematta yhtään mitään. Seurasin vielä ratsukon suoritusta trippelillä, ennen kuin kiitin hyvästä valmennuksesta ja annoin ratsukon jäähdytellä itsenäisesti.

05.02.2018 - Päiväkirja (hoitajana Nikki)
"Bobbie!" toruin tammaa, kun se päätti leikkiä kanssani hippaa tänään, kun hain sitä tarhasta. "älä jaksa, mulla on muutakin tekemistä vielä tänään", marmatin ruunikolle, joka vilkuili välillä taakseen varmistaakseen, että joku juoksi sen perässä. Lopulta tamma antoi ottaa kiinni ja kahlitsin sen riimunnarulla. Lähdin taluttamaan hevosta takaisin talliin, jossa talutin sen suoraan pesukarsinaan. Eilinen sade oli muuttanut tarhat mutalammikoiksi ja hevoset olivat luonnollisestikin aivan kurassa, joten ne joutuivat kylpyyn. Olin jo pessyt kolme mutaista possuhevosta tänään, mutta B.U. oli onneksi melko siisti, mitä nyt rapaa oli roiskunut sen jaloille, ryntäille ja vatsan alle, eikä häntäkään näyttänyt kovinkaan kauniilta. "Sut on pesty monesti ennenkin", muistutin hevosta, kun se tutki hirveän uteliaana vesiletkua ja ihmetteli kastumistaan kovasti. Bobbien kanssa työskenteleminen tuntui välillä varsan kouluttamiselta, kun kaikki oli niin jännittävää ja tamman olisi voinut uudelleennimetä vaikka Vilkkaaksi. Ruunikko malttoi kuitenkin mielensä ja seisoskeli rauhassa aloillaan, kun suihkuttelin sen jalat, mahanpohjan, ryntäät ja hännän. Ulkona oli melko viileää, joten päätin pestä vain pakolliset alueet. Kuivasin Bobbien hyvin huolellisesti ja vein sen sitten verkkoloimen kera karsinaan kuivumaan hetkeksi, hevonen kun tuskin arvostaisi hiustenkuivaajalla kuivaamista.

Palasin tovin kuluttua tamman karsinalle ja lepertelin hevoselle vähän. Kerroin sille, että ajattelin käydä tamman kanssa maastolenkillä ja ottaa sen kanssa ihan rauhallisesti. B.U. käänteli korviaan ja tuntui kuuntelevan hyvin tarkasti, joten vannoin sille, että palaisin ihan kohta, hakisin vain harjat. Pidin lupaukseni ja palasin pian harjapakin kera ruunikon karsinalle. Riisuin verkkoloimen ennen sukimista, ja harjasin tamman huolellisesti läpi, jotta sillä ei olisi roskaa tai likaa missään, jotta mikään ei hiertäisi. Varmuuden vuoksi kuivasin myös jalat vielä pyyhkeelläkin, jotta ne varmasti olisivat kuivat, ennen kuin palautin harjat, vedin kypärän päähän ja toin mukanani varusteet. Tamma seisoi maltillisesti aloillaan varustamisen ajan ja seurasi sitten reippaasti ulos tallin pihalle.

Maastolenkki oli hyvin mieluinen meille kummallekin. B.U. oli innoissaan menossa eteenpäin, mutta näytti tyytyväiseltä päästessään vaihteeksi ulos luontoon kävelemään. Pidin tamman käynnissä ensimmäiset melkein puoli tuntia, ennen kuin pyysin siltä ravia, jonka tamma nosti epäröimättä, joskin vähän turhan vauhdikkaasti. Annoin Bobbien ravata pitkän, suoran maastopolun loppuun asti ja pidätin sitä vasta melko tiukassa mutkassa. Tamman askellus oli ilmavaa ja satulassa oli helppo istua, eikä kuuliaisuus todellakaan haitannut. Sopivan ylämäen tullessa vastaan päätin pyytää hevoselta laukkaa, jotta se saisi vähän treeniä kuitenkin laukatessaan ylämäkeen. B.U. laukkasi ylämäen ilman sen suurempia ongelmia, eikä ollut senkään jälkeen moksiskaan, mitä se nyt vähän pärski ja oli innostua. "Jatketaan ihan rauhassa vaan", juttelin tammalle ja taputin sen lapaa vähän. Ohjasin tammaa syrjäisemmälle polulle ja uskalsin nostaa taas ravin, sillä täällä tuli harvemmin ihmisiä vastaan. Bobbie ravasi pehmeästi ja varmasti eteenpäin, vaikka polku ei ollutkaan kovin leveää sorttia. Tamman ravissa oli helppo pysyä tahdissa kevennyksessä, vaikka se tulikin pitkän ratsastusharrastuksen jälkeen lähes automaattisesti.

Tallilla olimme reilua tuntia myöhemmin. Bobbie oli hionnut vähän, mutta se tuntui yhä halukkaalta työskentelemään. Talutin tamman talliin ja sidoin sen hoitopaikalle kiinni, jotta voisin riisua hevoselta varusteet. Palautin satulan ja suitset paikalleen varustehuoneeseen, kun olin pessyt kuolaimet ja niputtanut suitset oikeaoppisesti. Harjasin tamman vielä läpi pehmeällä harjalla ja talutin sen sitten karsinaansa, jossa se suuntasi heti juomaan. Rapsutin vielä Bobbien turpaa ja kerroin sille, kuinka hienosti se oli toiminut tänään. "älä kerro kellekkään", vannotin hevosta, ja tarjosin sille sitten hevosnamin, joskin vain yhden.