Isä Dunedin oli ruunikko rumilus. 169cm korkealla orilla oli liian iso laukka 160cm esteradoille, joten se kilpaili vain 140cm radoilla, vaikka kapasiteettia olisi löytynyt pidemmällekin. Näillä pienemmillä radoilla Dunedin kuitenkin teki tulosta. Se ei lähellekään aina voittanut, eikä sijoittunut, mutta ori tuli tunnetuksi tasaisista nollaradoistaan – ajan ratsastaminen sillä ei vain meinannut onnistua. Dunedinin rakennetta tai laukkaa ei kehuttu käytännössä ikinä, mutta se oli luonteeltaan täysi kymppi. Oman arvonsa tunteva ori vaati toki asiallista kohtelua, mutta se oli lempeä, kiltti ja hyväluontoinen muutenkin, ei hermoillut tai hermostunut pikkuasioista ja syttyi kilpailutilanteessa kuin soihtu. Kaikista vioistaan huolimatta Dunedinista pidettiin Vaikka Dunedin ei ollut hyvännäköinen eikä aikansa parhaita esteratsuja muutenkaan, se sai suitsutusta sekä eläessään, että sen jälkeen erinomaisena periyttäjänä. Siinä, missä se oli itse ruma kuin synti sen varsat olivat erittäin korrektirakenteisia, kapasiteetikkaita esteratsuja, joita kenties vaivasi hieman iso laukka, mutta ei häiritsevissä määrin. Ruman tamman kanssa Dunedin toki teki rumia varsoja, mutta pääasiassa sen varsat eivät muistuta isäänsä millään tavoin – ja sitä jos mitä pidettiin hyvänä asiana.

Isänisä Starke Leo, musta 168cm korkea ori ei ollut esteratsuna mikään suuri menestys, isolaukkainen, kolho ori sai eniten kehujalavakarismastaan, ei niinkään suorituksistaan. Se ei varsinaisesti ollut Starke Leon syytä, sillä orin omistajat eivät osanneet etsiä sille oikeaa ratsastajaa ja kisauttivat sitä liian suurissa luokissa. 140cm, mahdollisesti myös 150cm radoilla Starke Leo olisi hyvin todennäköisesti tehnyt tulosta, mutta 160cm radat olivat sen laukalle ja tekniikalle liikaa. Lisäksi orin luonne ei sopinut ollenkaan yhteen ratsastajan kanssa, sillä Starke Leo oli hyväluonteinen, herkkä hevonen ja sitä ratsastettiin kuin kovakalloista testosteronimörköä. Orin kisaura loppui lyhyeen sen kaaduttua esteellä, minkä jälkeen Starke Leo ei suostunut hyppäämään ollenkaan. Trakehner myytiin lopulta jalostuskäyttöön kotiin, jossa sen luonne osattiin ottaa paremmin huomioon. Starke Leo ei ehkä esteratsuna ollut se menestynein, mutta periyttäjänä se todella säväytti. Ori jätti jälkeensä aivan erityisen hyväluontoisia varsoja, aivan sama millaisen hirviötamman kanssa sen löi kimppaan, saattoi olla varma, että varsa oli, jos ei aivan yhtä hyväluontoinen kuin isänsä, niin ainakin peruskiltti. Se teki myös kapasiteetikkaita hyppääjävarsoja, valitettavan moni tosin peri isänsä kolhon ulkomuodon, mutta se annettiin luonteen vuoksi anteeksi.

Isänisänisä Zinnwaldite, puolalaistaustainen mustankimo ori (165cm) oli kevyt kuin keijukainen, olemattomalla orileimalla varustettu, mutta sähäkkä kilparatojen kissapeto. Zinnwalditelle naureskeltiin sen uran alussa paljon, puhuttiin "homoherraneidistä", mutta kun ori vain paukutteli menemään voittoja ja sijoituksia tililleen se alettiin ottaa erittäin vakavasti. Olematon sukupuolileima oli Zinnwalditen suurin risti rakenteessakin, joten ei lie ihme, että ori oli suosittu jalostuksessa. Sillä on lähemmäs 400 varsaa, niin trakehnereja, muita puoliverisiä kuin ratsuponejakin. Isänisänemä Süße Granadilla, musta 166cm korkea tamma oli isolaukkainen ja romuluinen, mutta onnistui tekemään tulosta 140cm radoilla. Rakenteellisesti sitä ei kehunut kukaan, mutta näyttävä esiintyjä Süße Granadilla oli, sitä ei voinut kiistää kukaan. Tamma ei kilpaillut paljoakaan keskitason hyvistä suorituksistaan huolimatta, vaan siirtyi opettamaan nuoria kilparatsastajia ja tekemään varsoja. Tamma periytti harmillisen vahvasti laukkaansa ja romuluisuuttaan, mutta kaikeksi onneksi myös lavakarismaansa.

Isänemä Déstin, kaunissävyinen punaruunikko (168cm) tamma oli rakenteeltaan korrekti, hyväjalkainen ja kaunis ilmestys. Kapasiteettia riitti 150cm radoille asti, mutta Déstin teki varsin epätasaista tulosta. Se oli luonteeltaan hieman säpsyvä ja liiankin herkkä kilpahevoseksi, hermostui turhasta hälinästä ja vilinästä. Tästä huolimatta vain Saksassa kilpaillut tamma suoritti allikelpoisia ratoja silloin harvoin, kun se kilpailuihin rahdattiin, joten luonteesta huolimatta kukaan ei voinut epäillä Déstinin hyppylahjoja. Koska tammasta ei ollut kilparatsuksi, se vain todisti osaavansa ja voivansa, minkä jälkeen tammasta tulikin täysipäiväinen mammalomailija. Kotonaan se toimi myös perheensä lasten ja työharjoittelijoiden opettajana, sillä jos pysyi säpsyvän Déstinin selässä pysyi minkä tahansa muunkin hevosen selässä. Periyttäjänä Déstin jäikin sitten valitettavan vaisuksi. Tamma ei periyttänyt oikeastaan mitään, ei ainakaan kunnolla: palanen sieltä ja toinen täältä ei ollut tarpeeksi. Déstin teki kaksi varsaa, joita harvemmin päästiin kehumaan, mutta loppuja varsoja varten valittiin paremmat orit ja ne ovatkin peilanneet hyviä isiään paljon. Vaikka Déstiniä ei emänä ehkä arvoteta korkeimmalle pallille, se ei ole paha nimi sukutaulussa.

Isänemänisä Arelier oli 169cm korkea tummanruunikko tähtipää. Suuresta koostaan huolimatta pienilaukkainen ori kilpaili kansainvälisillä kentillä, pääasiassa 140-150cm ratoja hypäten ja sijoittuen oikein hyvin. Arelierin rakenteessa oli muutamaa pikkuvikaa, mutta se sai paljon kehuja kestävistä jaloistaan ja hyvästä ylälinjastaan. Jalostusorina Arelieria käytettiin lähinnä viankorjaajana, se hyvän tamman kanssa näkynyt varsassa ollenkaan, mutta korjasi erinomaisesti tamman vikoja. Isänemänemä Doralia, rautiaankimo 163cm korkea kaunokainen kilpaili menestyksekkäästi Saksassa 160cm radoilla. Kansainvälisestikin tunnettu korrektirakenteinen, kaunis tamma aloitti kisaamisen nuorena ja lopetti sen niin ikään nuorena. Kantakirjassa erittäin hyvät lausunnot saanut Doralia siirtyi jalostuskäyttöön varhain ja ehti varsoa seitsemän kertaa ennen kuolemaansa. Tamma periytti hyvää rakennettaan ja hivenen säpsyvää luonnettaan. Kaikki Doralian jälkeläiset suorastaan revittiin käsistä.

Emä Rococo Rhinestone tai pikemminkin ryysyistä rikkauksiin. Ruunikko 165cm korkea tamma muistutti varsana emäänsä Rococo Rubya todella vahvasti – kulmikas, epäsopusuhtainen, sanalla sanoen ruma. Kasvattaja pysyi kuitenkin toiveikkaana ja antoi tamman jäädä kotiin, sitä paitsi sillä oli emäänsä huomattavasti parempi luonne. Vaikka Rococo Rhinestone olikin hieman hermostunut, kärsivällisellä työskentelyllä se rentoutui nopeasti, oli käsiteltäessä asiallinen ja rakasti huomiota sekä rapsutuksia. Kasvattajan kärsivällisyys palkittiinkin, sillä kasvaessaan Rococo Rhinestonen epäsopusuhtaisuus tasoittui ja kulmat silisivät ja siitä tuli loppujen lopuksi oikein nätti tamma. 160cm radoille viety tamma paljastui muutaman kisakauden jälkeen yhtä karismaattiseksi esiintyjäksi kuin isänsä, se vain kärsi kroonisesta ramppikuumeesta ja esiintyjä piti saada siitä kaivettua esille. Rococo Rhinestone häivytti lopultakin epäilykset emälinjaansa kohtaan, siinä jos missä oli onnistunutta jalostustyötä. Tamma teki neljä varsaa, kaksi oria ja kaksi tammaa. Kaikki neljä olivat varsoina kulmikkaita rumiluksia, mutta epätasaisuudet katosivat iän myötä ja vaikka pari varsaa kärsiikin emänsä tapaan ramppikuumeesta, loppujen lopuksi Rococo Rhinestonen varsat ovat esiintyjiä.

Emänisä Vision Quest oli musta, korkeutta 166cm ja hyppäsi 160cm radoilla. Ori oli legendaarisen emänsä ainoa orijälkeläinen ja siitä odotettiinkin paljon jalostusorina. Isältään erittäin hyvän rakenteen perinyt Vision Quest oli käsiteltäessä hyvin asiallinen hevonen, melko vähäeleinen, mutta seurasta nauttiva. Kilpailuissa se sen sijaan syttyi todella, oli herkkä ja karismaattinen esiintyjä, joka oli monelle ihmiselle varsinainen rakkauspakkaus katsomosta käsin. Vision Questin kilpailuttaminen aloitettiin varovaisesti, minkä vuoksi se siirtyi isommille radoille muita ikäisiään myöhemmin ja moni epäilikin loukkaantumisen olevan taustalla. Taustalla oli kuitenkin lähinnä omistajan varovaisuus, eikä se vaikuttanut orin hyviin suorituksiin kansainvälisilläkin esteradoilla. Vision Quest kilpaili vain pari kautta, minkä jälkeen sitä esiteltiin oripäivillä hyvällä menestyksellä sielläkin. Ori oli erityisesti emälinjansa vuoksi todella suosittu jalostuskäytössä, mikä näkyykin jälkeläismäärässä. Parisataa jälkeläistä jättänyt Vision Quest periytti hyvää rakennettaan, joskaan ei yhtä vahvasti kuin isänsä, sekä hyvää käsiteltävyyttään ja karismaansa.

Emänisänisän Phlox, puolalainen punaruunikko (168cm) rahdattiin Saksaan sen hypättyä ensin 150cm radoilla Puolassa. Ori keräsi varsin vakuuttavat kilpailunäytöt, mutta sen varsinaiset saavutukset ovat rakenteen ja periyttäjän ominaisuuksissa. Phlox oli laajalti malliesimerkki siitä, miltä trakehnerin kuuluikin näyttää ja se periytti rakennettaan erittäin voimakkaasti. Luonteeltaan ori oli melkoisen mitäänsanomaton, jämäkkä ja asiallinen, ja myös sen 120 varsaa ovat isänsä tapaan asiallisia hevosia käsitellä. Emänisänemä Valhalla, legenda jo eläessään. Piirtopäinen, herasilmäinen musta tamma (162cm) nähtiin ikäluokkakilpailujensa voittajana joka kerta, kun se kilpaili ja aikuisena 160cm radoilla ja oli todellinen ihme, jos Valhallan nimi ei koristanut sijoittuneiden listaa. Loistavasukuinen, hyvärakenteinen tamma kantakirjattiin ja sitä kehuttiin vuolaasti. Valhalla ei ollut edes luonteeltaan moitittava, toki se oli kilparatsu henkeen ja vereen, herkkä ja kuumuva, mutta kotona varsinainen nallekarhu jota kasvattajaperheen lapset kilpaa halailivat. Valhallan kaksi varsaa eivät yltäneet emänsä tasolle, mutta loistavia hevosia ne ovat joka tapauksessa olleet.

Emänemä Rococo Ruby, rautias 163cm korkea trakehnertamma peri valitettavasti emältään Ruby Champagnelta kulmikkaan rakenteen ja hermostuvan luonteen. Isältään se peri kovakalloisuutta, mikä ei tehnyt siitä ihan ideaalia esteratsua. Tamma myytiin parivuotiaana, rumana kuin synti, halvalla huutokaupassa. Kaunista ei Rococo Rubysta tullut ikinä, eikä erityisen hyväluontoista, mutta kärsivällisellä ja sitkeällä koulutuksella se saatiin 140cm radoille Saksassa. Kapasiteetti olisi riittänyt 160cm radoille asti, pää ei – tamma hermostui helposti korkeammilla esteillä, oltiin sitten kotona tai kilpailuissa ja Rococo Ruby muuttui hermostuessaan onnellisen kuuroksi kaikille avuille. Tamman tarina rumana ankanpoikasena keräsi myös rutkasti sympatioita, eikä se loppujen lopuksi ollut niin paha kuin oli povattu vaan menestyi oikein hyvin muutaman vuoden isojen luokkien hyppääjänä. Jalostuksessa Rococo Rubya pidettiin sen sijaan ongelmana. Se tuli hyvästä suvusta, mutta ei itse vaikuttanut periyttäjältä. Tammalle valittiinkin orit suurennuslasin kanssa, kaikkien sen kolmen varsan isät olivat rauhallisia 160cm ratojen hyppääjiä, selväpäisiä ja sopusuhtaisia. Vaikka Rococo Roby olisi voinut tehdä periyttäjänä parempaakin jälkeä, sen jälkeäisiä ei voi missään nimessä moittia.

Emänemänisä Lynchburg, rautias, 166cm korkea trakehnerori rahdattiin viisivuotiaana estelupauksena Puolasta Saksaan. Hyvähyppyinen Lynchburg tekikin lyhyen, mutta menestyksekkään uran 160cm kansainvälisillä radoilla. Hieman kulmikas, mutta muuten hyvärakenteinen ori loukkaantui kolmen vuoden esteuran jälkeen ja siirtyi jalostuskäyttöön. Varovaisen alun jälkeen siitä muodostui suosittu jalostusori, sillä Lunchburg periytti kapasiteettiaan. Joskin myös kovakalloisuuttaan, mutta se annettiin sille anteeksi loistavien tulosten vuoksi. Emänemänemä Ruby Champagne, 159cm korkea voimakkaasti punainen punarautias trakehnertamma hyppäsi 140cm radoilla Saksassa. Tamma kantakirjattiin jo nuorena ja sitä kehuttiin vuolaasti, vahvasti täysveriverinen Ruby Champagne ei ehkä ollut se kaunein elikko, mutta rakennevikoja siinä ei silti juuri ollut. Tamma oli luonteeltaan kiltti, mutta helposti kuumuva ja hermostuva vaan teki silti hyviä tuloksia esteradoilla rauhallisen ratsastajan kanssa. Ruby Champagne periytti kahdelle varsalleen kulmikkuuttaan ja hermostuneisuuttaan, mikä ei ollut aivan ideaali kombo. (c. narri)