R Volizzani

Virallinen nimi R Volizzani Saavutukset ERJ-III Rotu, sukupuoli Hanoverian, tamma Syntynyt 02.08.2005 Väri, säkäkorkeus Ruunikko, 165cm Painotuslaji Estepainotteinen Koulutustaso Helppo B - 140cm Rekisterinumero VH01-011-6901 Omistaja Vibaja (VRL-00727) Kasvattaja Reflections Equesteria, USA

Ensimmäinen rapakon takaa saapunut tamma, josta olisi tarkoitus leipoa 140cm - ratojen lyömätön mestari. Volizzani tulee hienosta suvusta, josta minulla ei valitettavasti ole kauheasti varmaa tietoa. Käydessäni katsomassa Volizzania tamman hypätessä 2-vuotiaana reilusti yli 120cm esteistä, neiti vakuutti minut niin, että kaupat tuli tehtyä heti esittelytilaisuudessa.

Kuten kasvattaja Volizzania kuvailikin, tammalla on suuri sydän ja hän on luonteeltaan rakastettava - kaikkine pikkuoikkuineen. Volizzani on myös hyvin leikkisä - mikä ei tietenkään ihmisten mielestä ole yhtään hauskaa - tammalla kun on tapana juosta ympäri tarhaa, kun häntä hakee sisälle ja hoidettaessa saavat harjat ja ämpärit kyytiä. Vilkkaudestaan huolimatta tamma on kohtalaisen mukava hoidettava, jos vain kärsivällisyyttä riittää.

Ratsastettaessa Volizzani on vielä hyvin lapsellinen - hän tuppaa syömään ohjia, jos vilahtavat lähellekään tamman suuta ja kun vähän jotain vaatii, pukitellaan kuin missäkin rodeossa. Toivottavasti hän tästä rauhoittuu ajan kanssa, tai taitavat jäädä kilpahevoshaaveet sikseen. Esteillä Volizzani on myös kovin hankala, vaikka hypätä tamma osaakin. Kun ei hypätä - väliin tulee pukkeja ja steppaamista.

This great little filly has alot of heart. She's built like an athlete and moves like one. She'll be great over fences or in the Dressage ring, she's got all the right moves and conformation for both! Her sire has competed successfully in Hunter classes; even garnering a Championship! Her dam has mainly been shown in Show Jumping and some Dressage, but doing all those intricate moves in Dressage is her true calling! Volizzani is a champion waiting to step into the limelight. Give her that chance, and own a great horse!! (text by her breeder)

Sukutaulu

i. F Vollständig hann, rn, 168cm	ii. Regazzoni hann, rn, 164cm	iii. tuntematon
		iie. tuntematon
	ie. Donnerschwhal hann, trn, 166cm	iei. Donnerhall
		iee. Weltwunder
e. E Carizzani hann, mrn, 167cm	ei. Carismo hann, mrn, 163cm	eii. Calypso II
		eie. Anka
	ee. F Shazzani hann, m, 162cm	eei. Regazzoni
		eee. St.Pr.A. Chanel (i. Lanthan)

Volizzani on harvinaista ulkomaalaista sukulinjaa, joka valitettavasti hävisi kuin tuhka tuuleen geocitiesin mukana. Sillä on (tai oli) netissä kaksi polvinen sukutaulu.

Päiväkirja

03.12.2020 - Estevalmennus (valmentajana Sonja)
"Tänään ei hypätä korkeutta, vaan laitetaan kakara ruotuun", totesin virne suupielilläni, kun katselin Vibajan ja hänen tammansa Volizzanin teutarointia maneesissa. Ruunikolla oli taas virtaa kuin pienellä kylällä, ja se yritti ottaa lähtöjä milloin mihinkin ilman suuntaan. Mikään lapsihan se ei enää ollut, vaan menestystäkin niittänyt keski-ikäinen kilpahevonen, mutta luonteeltaan se oli ikuisesti humoristinen teini. Toisaalta siis oikein miellyttävä ja hauska hevonen, mutta toisaalta rasittavin mahdollinen. Edessä oleva harjoite tosin vaatisi sitä keskittymään, muuten meillä olisi useampi hajonnut puomi tunnin päästä. Olin virittänyt pääty-ympyrälle kaksi kavalettia ja kaksi puomia niin, että niiden väleihin mahtuisi ympyrällä hieman laukasta riippuen kolme tai neljä laukka-askelta. Harjoite alkaisi vasemmassa kierroksessa, jatkuen ympyrältä pitkän sivun alussa olevalta osaltaan pitkällä sivulla odottavalle ristikko-pysty-ristikko innarille. Innarin jälkeen kaarros vasempaan ja pysty, jolta reitti jatkui suoraan takaisin toisen päädyn ympyrälle oikeassa kierroksessa.

Aloitimme menemällä pelkästään ympyräjumppaa hetken aikaa. Volizzani kävi niin kierroksilla, että paukutteli välit surutta kolmella tai jopa kahdelle ja puolella askeleella, saaden kavaletit välillä kaatumaan. "Me ollaan tässä niin kauan, että saadaan hallitut neljä askelta joka väliin. Istu lähemmäs ja puolipidätteitä joka ikiseen väliin", kehotin. Volizzani kääntyi kyllä ketterästi, mutta se ei yksinkertaisesti olisi halunnut keskittyä. Neljä askelta alkoi tuntua mahdottomalta haaveelta, mutta saimme sen jo sentään tasaiseen kolmeen. "Kokoa vielä lisää, hidasta vaan ihan reippaasti... Hienosti, jatka pitkälle sivulle!" annoin luvan, kun kaksi jälkimmäistä väliä saatiin jo neljään. Volizzani innostui päästessään pois ympyrältä eikä tästä syystä meinannut enää mahtua innarille: ponnistukset tulivat aivan pohjaan. Noin metrin korkuiselle pystylle tuli erinomainen hyppy, mutta siinäpä olikin sitten haastetta kerrakseen saada tamma uudestaan kiinni ennen pääty-ympyrää. Välit menivät taas huoletta kahdella tai kolmella laukalla, ja muutama kavaletti otti osumaa.

"Ravaile sen kanssa hetki ja mieti, miten voisit saada sen paremmin hallintaan", ehdotin, suunnaten itse korjaamaan puomit kohdilleen. "Itse ehdottaisin, että istut ihan perusistuntaan esteiden väleillä ja koko ajan jarrutat istunnalla. Koita vähän oman kroppasi liikettä rajoittamalla rajoittaa myös Volizzanin liikettä. Korkeutta ei nyt ole nimeksikään, joten vauhtia ja pitkää myötäystä ei tarvita niin kuin kilparadoilla", neuvoin. Ratsukko suuntasi uudelle kierrokselle. En voi sanoa Volizzanin olevan paremmin hallinnassa, mutta hieman väsyneemmältä se vaikutti, joten ainakin ensimmäinen ympyrä tuli nätisti kolmen askeleen välein. Myös innari onnistui tällä kertaa, eikä pysty tuottanut taaskaan ongelmia. Vibaja tiivisti hyvin istuntaansa ja selvästi hengitti syvään sisään, saaden omaa rauhaansa valettua hieman myös ratsuunsa. Pääty-ympyrä tuli nätisti kolmella laukalla, joten siihen oli hyvä lopettaa. "Ota ensi vuoden tavoitteeksi saada vastaava ympyrä sujumaan sillä neljällä laukalla", totesin virnistäen.

04.12.2020 - Päiväkirjamerkintä (valmentajana Sonja)
Koska valmennukset olivat illalla venyneet myöhään, olin jäänyt Kingsvalleyn tiluksille yöksi. Aamulla istuessani aamupalapöydässä Vibaja pölähti paikalle kysymään, oliko minulla kovakin kiire kotimatkalle. Pudistelin päätäni - ei minulla ollut sen kummempaa aikataulutusta. Nainen ehdotti, että lähtisin eilen valmentamallani Volizzanilla maastolenkille nauttimaan upeasta säästä. Hulluhan se olisi, joka sanoisi tällaiselle tarjoukselle ei! Näin ollen seisoin jo vartin yli yhdeksän tallin pihalla, jonne tallityöntekijä toi valmiiksi varustetun Volizzanin minulle. "Jos lähdet tuosta kentän viereiseltä tieltä ja käännyt kaikissa vastaan tulevissa risteyksissä oikealle, niin päädyt tunnin sisällä takaisin tänne tuolta toisesta suunnasta", työntekijä neuvoi. Loistavaa, kerrankin maailman helpoimmat suuntaohjeet.

Volizzani lähti matkaan luonteelleen ominaisella tavalla aivan suunnattomalla riemulla, askeltaen ripein ja matkaa voittavin askelin. Tamma viskoi päätään vähän väliä ja napsi risuja suuhunsa, leikkien niillä kyllästyessään pelkkään kävelyyn. "Etkö sä osaa yhtään nauttia näistä maisemista? Tällä vauhdilla me ollaan takaisin tallilla jo vartin päästä", totesin huvittuneena. Ruunikko ei tuntunut kuuntelevan, sillä se tarjoili jo raviakin. "Hyvä on, mennään sitten!" myönnyin ja siirsin tamman raviin. Keventelin koko pitkän hiekkatien ennen seuraavaa risteystä - se oli tosin peltoristeys eikä varsinainen tie. "Tarkoittikohan se myös näitä epävirallisia risteyksiä vai ainoastaan autokelpoisia reittejä?" kysyin ääneen, mutta Volizzanilla ei selvästi ollut vastausta ongelmaan - tai sitten sitä ei vain kiinnostanut. Ruunikko kuitenkin lähti rimpuilemaan pellolle päin. Pellon poikki kulkeva reitti oli muodostunut pitkälti kavionjäljistä, joten ei se kovin pahasti vikaan voisi mennä. Alusta näytti myös erinomaiselta laukkaamiseen, joten sen enempää arpomatta annoin pitkää ohjaa ja annoin tammalle luvan ampaista täyteen vauhtiin.

Pelto pätkä oli varmaan parinkin kilometrin pituinen, ja annoin Volizzanin huoletta paahtaa menemään koko pätkän. Staminaa tässä hevosessa kyllä on enemmän kuin laki sallii: kun lopulta aloin hidastelemaan sitä raviin lähestyessämme metsän rajaa, se yritti protestoida kaikin keinoin saadakseen jatkaa laukkaamista. "Käyntiin asti!" murahdin ja pidätin lisää, jotta tamma ei kompuroisi puun runkoihin. Jatkoimme metsäpätkän käynnissä harvakasvuisten puiden lomassa, kylpien metsään siivilöityvässä auringonvalossa. Metsän toiselta reunalta näimmekin jo tuttujen rakennusten ääriviivoja niittyjen toisella puolen, ja jatkoimme rennosti ravaillen takaisin tallille.