Kingsvalley

The Breeding Programme

Kingsvalley on aloittanut kasvatustoimintansa muutama vuosi sen jälkeen, kun kilpatalli vaihtoi omistajaa ja sai nykyisen nimensä. Kasvatustoimintamme alkuajoilta asti olemme pyrkineet kasvattamaan rakenteeltaan kunnollisia, mutta ennen kaikkea kestäviä ja kyvykkäitä kilpahevosia.

Kingsvalleyn kasvatustyö painottuu saksalaisiin ratsuhevosrotuihin: hannover-, holsteiner-, ja trakehnerhevosiin. Näiden lisäksi joitakin westfalen-, oldenburg- ja täysiverivarsoja syntyy vuosittain. Kasvattamillemme hevosille yhteistä on hyvä käsiteltävyys, korrekti rakenne ja suuri hyppykapasiteetti ja hyvä hyppytekniikka.

Varsat nimetään aina emä- tai isälinjansa mukaan. Orivarsa saa nimeensä juonteita isältään ja tammavarsa emältään. Pyrimme kuitenkin kunnioittamaan eri rotujen nimeämissääntöjä. Kaikissa nimissä yhteistä on kuitenkin kasvattajaliitteemme SWA, jonka voit havaita kasvattiemme nimen perästä.

Pyrimme kasvattamaan varsoja vain kilpailleista ja palkituista vanhemmista. Kasvattamiemme varsojen kohdalla toivottavaa on vierailu kilparadoilla. Tämän vuoksi myymme kasvattamiamme varsoja vain tavoitteellisille omistajille.

Rekisteröidessäsi kasvattia, merkitse kasvattajaksi: KING0553 (syntymämaa Saksa)

Päärodut kpl kasvatteja: trakehner (72), hannover (52), holstein (40) ja xx (42).


The Horses We Have Bred

1. Landon SWA
oldenburgori -- s. 03.12.2005 -- Laviar x WHOA Firetrick -- om. Sirène
Saa nähdä, mitä tästä pikkukaverista kasvaa - liikettä löytyy ja kaveri on intoa täynnä. Sukunsa puolesta oriissa ei ole suuremmin kehumista, vaikkakin molemmat vanhemmat ovat kilpailleet melko menestyksekkäästi kouluratsastuksessa.
Kuollut 3/2007
2. Winnipeg SWA
trakehnertamma -- s. 12.12.2005 -- Black River's Redfox x Wicca Impera -- om. Kingsvalley
Ikäänkuin tilausvarsana kasvatettu piskuinen harmaa tamma. Emänä liisitammamme Wicca Impera ja isänä upea Black River's Redfox - todellinen estesuku! Suvussa yhdistyy hieman uudemman kannan hevoset ja vanhat huippunimet, kuten mainitakseni vaikka Altén.
Saavutuksia: ERJ-III
Kuollut 2/2015
3. Riazzani SWA
hanoveriantamma -- s. 18.12.2005 -- Routinier x R Volizzani -- om. Kingsvalley
Varsin mielenkiintoisesta suvusta tuleva, hyvin kyvykäs varsa. Aikuisena tämän kanssa pyöritään todennäköisesti niin koulu- kuin esteradoillakin. Ulkomaiset huippunimet ja kotimainen kuuluisuus Routinier löytyvät tämän suvusta.
Kuollut 7/2008
4. Narcotic SWA
hanoverianori -- s. 24.01.2006 -- HRS Maniac x Janis Impera -- om. Kingsvalley
Lupaava tummaverikkö. Isänä on raamikas Maniac, emänä näppärä Janis. Tätä varsaa ei voi kuin ihailla! Narcotic tulee hienosta koulusuvusta ja omaa suuret liikkeet. Kaveri pääsee kuitenkin kokeilemaan taitojaan myös estekentillä.
Kuollut 7/2008
5. Stiletto SWA
oldenburgori -- s. 28.02.2006 -- Stillton x Jailbird -- om. Gestüt Winzig
Komea kuin mikä ja mikä ravi! Stiletto on temperamenttinen varsa, mutta kuitenkin helposti käsiteltävissä. Orivarsasta kasvanee Grand Prix -tason estehevonen, sillä tämän isä tulee huippuisälinjasta ja emä on kilpaillut pitkän ja menestyksekkään uran 140-150cm esteillä.
Saavutuksia: VVJ-III
Kuollut 2/2008
6. Generald SWA
trakehnerori -- s. 23.05.2006 -- Waterfall's Genlock x Nixie Valborga -- om. Kingsvalley
Generald on tumma hurmuri, joka omaa suuret liikkeet ja hienon rakenteen. Generaldista odotellaan suuria ja ori jääkin neljäntenä kasvattina kasvamaan Kingsvalleyyn. Generald nähtänee tulevaisuudessa 140-150cm esteradoilla.
7. Sebastian SWA
oldenburgruuna -- s. 30.05.2006 -- Stillton x Jailbird -- om. Yenillor
Tahdikkaat askellajit omaava temperamenttinen kaveri. Taitanee tulevaisuudessa niin este- kuin kouluratsastuksenkin ja ruunasta kasvanee komea hevonen. Ruunattu turhan orimaisen luonteensa vuoksi. Mukava sukutaulu.
Saavutuksia: ERJ-IV
Kuollut 1/2011
8. Rubinstar SWA
hanoverianori -- s. 14.06.2006 -- FR Rubinstrat x R Volizzani -- om. Kingsvalley
Huippusukuinen arvonsa tunteva ori. Vaikuttaa perineen molempien vanhempiensa hyvät piirteet, vaikka onkin luonteeltaan isäänsä säpsäkämpi. Tulevaisuuden koululupaus, jolta löytynee vauhtia esteradoillekin!
Kuollut 7/2008
9. Primastar SWA
trakehnertamma -- s. 18.08.2006 -- Gordian II x Moviestar -- om. Ceridwyn
Hienosukuinen kaunis tammavarsa. Molemmat vanhemmat ovat kilpailleet menestyksekkäästi esteradoilla. Diivailija, jolta löytynee kapasiteettia niin este- kuin kouluradoillekin.
Kuollut 7/2008
10. Call for It SWA xx
englantilainen täysiveritamma -- s. 20.08.2006 -- Yellow Cab xx x Go For It xx -- om. noah
Kingsvalleyn ensimmäinen täysiverikasvatti, jonka kohdalla odotukset ovat korkealla. Pirtsakka kaveri, jolla hyppytekniikka huippupäästä. Ei ainesta vaativille kouluradoille.
Kuollut 12/2007
11. Stilton SWA
oldenburgori -- s. 25.08.2006 -- Stillton x Jailbird -- om. Maple Hill's
Komea nuorukainen. Varsa on energinen ja todella temperamenttinen, kuten isänsäkin. Isältään kaveri on tainnut periä myös jäntevät ja vahvat liikkeensä ja upean ravinsa. Kykyä löytyy niin esteille kuin kouluunkin!
Saavutuksia: YLA2
Kuollut 10/2008
12. Don Cenzo SWA
hanoverianori -- s. 01.09.2006 -- Don Corleone x Tigerland -- om. Jenna P
Upeasukuinen kingsvalleyläinen orivarsa! Rautias herra hyppää rohkeasti ja omaa paljon kapasiteettia sekä liikeradoiltaan suorat, suuret liikkeet. Vaikuttaa selväpäiseltä ja oppivaiselta varsalta.
Kuollut 11/2007
13. Vendetta SWA xx
englantilainen täysiveritamma -- s. 30.09.2006 -- Yellow Cab x Venezia -- om. mariem
Kivasukuinen englantilainen täysiveritamma. Temperamenttinen ruunikko liikkuu puhtaasti, omaa komean laukan ja on hyvin innokas hyppäämään. Hieno kenttä- tai esteratsunalku!
Saavutuksia: VIP MVA Fn, KTK-I, YLA2
Kuollut 9/2008
14. Rosa Rubina SWA
trakehnertamma -- s. 02.10.2006 -- Gordian II x Rhada -- om. Tessa
Kaunis rautias tammavarsa, joka on yltiömäisen utelias. Tämä tamma tulee hienosta suvusta, jossa on kapasiteettia niin este- kuin koulupuolellekin.
Saavutuksia: VIR MVA Ch
15. Hilton SWA
oldenburgruuna -- s. 15.10.2006 -- Stillton x Jailbird -- om. Kingsvalley
Upea orivarsa! Täysiveljiensä tavoin temperamenttia löytyy, joten vain osaavalle ihmiselle. Ruunikko Hilton omaa upeat liikkeet - etenkin ravia saattaa kehua! Komea kokonaisuus.
Kuollut 10/2008
16. Don Armano SWA
hanoverianori -- s. 24.10.2006 -- Don Corleone x Tigerland -- om. Maple Hill's
Komea rautias orivarsa! Hyppykapasiteettia orilta löytynee helposti Grand Prix -luokkiin. Varsa liikkuu puhtaasti ja omaa elastiset, suuret liikkeet. Hieno esteratsunalku!
Saavutuksia: YLA3
Kuollut 6/2008
17. Rinascita SWA
holsteinertamma -- s. 05.12.2006 -- Kiefer GER x Renesaince R -- om. Skurvash
Itsenäinen, hieman säpsäkkä hevosenalku, joka on sosiaalinen ja hyvin innokas oppimaan uusia asioita. Varsalla on hienot, puhtaat liikkeet ja paljon kapasiteettia esteradoille.
Saavutuksia: ERJ-I, YLA2
Kuollut 7/2009
18. Don Tedesco SWA
hanoverianori -- s. 16.12.2006 -- Don Corleone x Tarnanstrich -- om. Siiri K.
Komea rautias orivarsa, jolla on takanaan kapasiteetikas suku. Rohkea, rakenteeltaan korrekti varsa, jolla on lahjoja jopa Grand Prix -esteratsastusluokkiin asti.
19. Gregorian SWA
trakehnerori - s. 17.12.2006 - Gordian II x Moviestar - om. Nonshein
Kuollut 4/2013
20. Yesterday SWA xx
englantilainen täysiveriori -- s. 12.01.2007 -- Yellow Cab xx x Go For It xx -- om. Kingston
Hienosukuinen esteratsunalku! Virtuaalimaailman harvinaisuuksia. Orilla on takanaan estepainotteinen suku. Varsa on innokas liikkumaan ja omaa puhtaat liikkeet ja paljon hyppykapasiteettia.
Saavutuksia: Champion
Kuollut 12/2007
21. Rhapsody SWA
trakehnertamma -- s. 18.01.2007 -- Yellow Cab xx x Rhada -- om. K&M Sporthorses
Kevytrakenteinen ja elegantti tammavarsa. Omaa tavalliset liikkeet, mutta sitäkin enemmän intoa ja hyppytekniikkaa. Lupaava nuori hevonen korkealle tähtäävälle esteratsastajalle!
Kuollut 2/2008
22. Tempesta SWA
hanoveriantamma -- s. 19.01.2007 -- Don Corleone x Tigerland -- om. Tuulia T.
Kaunis rautias tamma, jolta löytyy kivat liikkeet ja mukavasti hyppykapasiteettia. Tammalla on takanaan hieno estehevossuku. Kuitenkin luonteeltaan hieman hankala, eli vain osaavaan kotiin.
23. Romantica SWA
holsteinertamma -- s. 25.01.2007 -- Fearghas Faust GER x Renesaince R -- om. Kingsvalley
Hienon suvun omaava ruunikko tammavarsa, joka jää Kingsvalleyyn. Tamma liikkuu puhtaasti ja hyppää innolla. Omaa myös mukavan ystävällisen ja pirteän luonteen.
24. Giada SWA xx
englantilainen täysiveritamma -- s. 20.02.2007 -- Heart of Silver x Venezia -- om. Tessa
Elegantti ja kevytrakenteinen täysiveritamma, joka tulee erilaisesta suvusta. Tamma hyppää hyvällä tekniikalla ja rohkeasti ja sillä on myös hyvät liikkeet. Näppärä kilpuri este- tai kenttäratsastajalle!
Kuollut 1/2010
25. Don Cerrino SWA
hanoverianori -- s. 26.02.2007 -- Don Corleone x Tarnanstrich -- om. Kida
Raamikas orivarsa, jolla on takanaan laadukas estehevossuku. Rautias läsipää liikkuu puhtaasti ja omaa rutkasti luonnetta. Tulevaisuuden isojen esteratsastusluokkien tähti!
Kuollut 12/2011
26. Terabithia SWA
hanoveriantamma -- s. 27.02.2007 -- Don Corleone x Tigerland -- om. Heidi S.
Mukavaluonteinen rautias tammavarsa, jossa on kapasiteettia suuremmillekin esteratsastusradoille. Liikkeiltään puhdas ja elastinen. Tammalla on takanaan vahva estehevossuku.
Kuollut 12/2007
27. Dolce Latte SWA
hanoveriantamma -- s. 05.03.2007 -- Don Corleone x Tigerland -- om. Kingsvalley
Kaunis rautias tammavarsa, jolla on kapasiteettia aina Grand Prix -esteradoille asti! Tamma hyppää rohkeasti, on tarkka jaloistaan ja varovainen. Lisäksi sillä on hienot liikkeet.
Saavutuksia: ERJ-II
Kuollut 2/2015
28. Patrouilleur SWA
holsteinerori -- s. 05.03.2007 -- Beherzt Soldat x Renesaince R -- om. Fenella
Tavalliset liikkeet omaava rohkea orivarsa, jolla on hyvä jalkatekniikka hypyissä ja paljon hyppykapasiteettia. Raamikas ja nopea oppimaan, mutta hieman omapäinen luonteeltaan.
Kuollut 10/2007
29. Silversmith SWA
holsteiner-ruuna -- s. 11.03.2007 -- Segrare x Paranoia -- om. Heini H
Tulisieluinen, komea orivarsa, jossa on kapasiteettia isompiinkin esteratsastusluokkiin. Luonteeltaan todellinen kilpahevonen: sisukas, rohkea ja yritteliäs.
30. Carino SWA
hanoverianori -- s. 15.03.2007 -- Caranthir x Tarnanstrich -- om. Sorel
Rohkea, mutta rauhallinen orivarsa, joka omaa hienot suuret liikkeet ja komean laukan. Kapasiteetikas hevonen esteradoille, mutta liikkeiltään sopiva myös koulupuolelle.
Kuollut 10/2009
31. Parco Cito SWA
holsteinerori -- s. 16.03.2007 -- SeaSoul's Narvan x Jokero R -- om. Kingsvalley
Komeaakin komeampi holsteinerorivarsa, jolla on takanaan hieno suku. Tässä orissa on kapasiteettia aina Grand Prix -radoille asti ja miksei korkeammallekin! Hieno nuori lupaus.
32. Jalapeno SWA
holsteinertamma -- s. 21.03.2007 -- Sentence of Death x Jokero R -- om. Kingsvalley
Vahvarakenteinen luonteeltaan rauhallinen tammavarsa, josta toivotaan hyvää hyppääjää. Tamma omaa myös elastiset, todella suuret liikkeet, joita ei voi kuin ihailla. Lisäksi se hyppää rohkeasti.
33. Panthera SWA
hanoveriantamma -- s. 23.03.2007 -- Severus Snape GER x Tigerland -- om. seela
Elegantti tummanruunikko tammavarsa. Luonteeltaan tamma on sympaattinen ja yritteliäs. Tamma on rakenteeltaan hyvä ja sillä on hyvä hyppytekniikka. Kapasiteetikas ratsu esteluokkiin!
34. Sandstorm SWA
trakehnertamma -- s. 30.03.2007 -- Chapassio x Venezia xx -- om. bill
Nätti ja rakenteeltaan korrekti tammavarsa, joka on pirteä ja energinen. Temperamenttiakin löytyy vaikka muille jakaa, eli vain osaaviin käsiin. Kehityskelpoinen nuori ratsunalku esteradoille! Tamma omaa myös hyvät ja puhtaat liikkeet.
35. Headhunter SWA
holsteinerori -- s. 01.04.2007 -- Hugh the Hand x Renesaince R -- om. Skurvash
Raamikas, suurikokoinen orivarsa, jossa on kapasiteettia isoimpiinkin rataesteluokkiin! Ruunikosta varsasta voisi odottaa hyvää ja lahjakasta hyppääjää jo sen suvunkin perusteella, sillä molemmat vanhemmat ovat menestyneet mukavasti.
Saavutuksia: VIR MVA Ch, KTK-III, ERJ-I, YLA2
Kuollut 9/2012
36. Gazelle SWA
westfalentamma -- s. 04.04.2007 -- Walzertänzer x Antelope H -- om. pau
Nimensä veroinen tammavarsa. Liikkuu puhtaasti ja omaa hienon laukan. Tamma hyppää innolla ja on hyvin helppo opettaa. Kapasiteetikas hevonen suurin luokkiin, miksei jopa Grand Prix -tasolle!
37. Teheran SWA
trakehnerori -- s. 06.04.2007 -- Tatenlos Held GER x Rhada -- om. Lilla
Rohkea ja utelias orivarsa, jolla on upeat liikkeet: niissä on elastisuutta, lennokkuutta ja tahdikkuutta vaikka muille jakaa. Ori myös hyppää innolla, mutta ei ole rakenteeltaan estehevostyyppiä.
Kuollut 2/2012
38. Carillon SWA
trakehnerori -- s. 10.04.2007 -- Chapassio x Moviestar -- om. Heidie
Komea tumma nuori ori, jolta löytyy lennokkaat liikkeet ja paljon hyppykapasiteettia. Tässä varsassa on laatua aina Grand Prix -radoille asti. Ori hyppää rohkeasti ja on luonteeltaan sopiva kilpahevoseksi. Laatupakkaus!
Kuollut 12/2007
39. Hadrian SWA
trakehner-ruuna -- s. 20.04.2007 -- Gordian II x Khameleon -- om. Vibaja
Hyväliikkeinen varsa, jolla riittänee kapasiteettia paitsi este- myös kouluradoillekin. Luonteeltaan hieman omapäinen, mutta rohkea, yritteliäs ja kuitenkin helppo opettaa. Laatuhevonen lajiin kuin lajiin!
40. Red Fox SWA xx
englantilainen täysiveriori -- s. 21.04.2007 -- Yellow Cab x Polarfuchs -- om. Yogi
Hieno orivarsa, jossa on kapasiteettia korkeimmillekin esteille asti. Orilla on puhtaat, mutta tavalliset liikkeet. Se on luonteeltaan hieman omapäinen, mutta varmasti näpsäkkä osaavissa käsissä.
Saavutuksia: ERJ-I, XLA-I
Kuollut 12/2014
41. Adonis SWA
oldenburgori -- s. 25.04.2007 -- Amnestie R x Gigolourine -- om. Kingsvalley
Melko hyväluonteinen orivarsa. Suurikokoinen ja raamikas ratsunalku niin koulu- kuin esteradoillekin. Hyväliikkeinen, etenkin käynnissä kehumista. Helppo opettaa ja käsitellä.
Kuollut 7/2008
42. Cassini SWA
hanoverianori -- s. 30.04.2007 -- Casseus Impera x R Volizzani -- om. Skurvash
Mielenkiintoisesta suvusta tuleva kimo orivarsa. Kaveri on luonteeltaan järkevä ja hyvin helppo käsitellä ja omaa myös paljon rohkeutta. Kapasiteetikas esteratsu suurempiinkin luokkiin.
Saavutuksia: ERJ-II
Kuollut 8/2015
43. Rubiana SWA
trakehnertamma -- s. 30.04.2007 -- Sensation x Rhada -- om. Kingsvalley
Luonteeltaan hieman arka, mutta kaunis tammavarsa. Omaa nätit liikkeet ja harmiksemme tuntuu viihtyvän paremmin sileällä, kuin esteradoilla. Kuitenkin varsin näpsäkkä pakkaus pienemmille esteille.
44. Go for Catch SWA
trakehnertamma -- s. 01.05.2007 -- Chapassio x Go for It xx -- om. karyu
Jalo ja siro tamma, jolla on hienot liikkeet ja mukavan positiiviinen asenne kaikkea uutta kohtaan. Oppivainen, ystävällinen ja hyväkäytöksinen nuori tamma, josta toivotaan hyvää kilpahevosta kenttään ja esteille.
Kuollut 6/2008
45. Sceregan SWA
trakehnerori -- s. 01.05.2007 -- Sensation x Venezia xx -- om. Diamonte
Vahvaluonteinen, mutta yhteistyökykyinen ja erittäin komea rautias orivarsa. Liikkuu ja hyppää kuin tiikeri, mistä saanut nimensäkin. Kyvykäs hevonen suuriin esteluokkiin tai vaikka vaativaan kenttään.
Saavutuksia: ERJ-I
Kuollut 2/2014
46. Morning Star SWA
trakehnertamma -- s. 04.05.2007 -- Sensation x Moviestar -- om. Kingsvalley
Mukavaluonteinen, pirteä ja energinen kimo tammavarsa. Laatupakkaus, hyppykykyä yltänee aina Grand Prix -tason esteradoille asti. Liikkuu puhtaasti, mutta omaa muutoin tavalliset liikkeet.
47. Danny de Vito SWA
hanoverianori -- s. 09.05.2007 -- Don Corleone x Tarnanstrich -- om. Kingsvalley
Hurmaava rautias orivarsa, jolla riittänee hyppykykyä ja -taitoa suurillekin esteille. Varsalla on takanaan hieno estehevossuku. Se on myös rakenteeltaan korrekti ja omaa hyvät liikkeet.
48. Tigriana SWA
hanoveriantamma -- s. 11.05.2007 -- Don Corleone x Tigerland -- om. Skurvash
Elegantti rautias tammavarsa, joka on luonteeltaan ystävällinen ja utelias. Tammalla on hieno estehevossuku, molemmat vanhemmat ovat Grand Prix -tason estehevosia. Varsa omaa myös tahdikkaat, ponnekkaat liikkeet.
Kuollut 8/2008
49. Warcraft SWA
westfalenori - s. 20.05.2007 - Walzertänzer x Antelope H - om. Tuulia T.
Hienoliikkeinen ja rakenteeltaan korrekti orivarsa. Suurikokoinen kaveri, jolla on myös suuret ja väljät liikkeet. Luonteeltaan ori on hieman arka, mutta kuitenkin varsin uteliasta sorttia. Ei lupaa suuria, mutta voi yllättää.
Saavutuksia: Champion, ERJ-I
50. Monaghan SWA
hanoverianruuna - s. 30.05.2007 - Moordenaar PB x R Volizzani - om. 99 H&P
Hyväsukuinen, kevytrakenteinen orivarsa. Luonteeltaan tulisieluinen, vaatii osaavan käsittelijän. Erittäin rohkea ja kyvykäs, mutta myös kovapäinen eli luonnetta löytyy. Omaa hyvän hyppytekniikan ja paljon ponnistusvoimaa, hyppää myös rohkeasti ja liikkuu puhtaasti.
Kuollut 1/2008
51. Rhianna SWA
trakehnertamma -- s. 09.06.2007 -- Gordian II x Rhada -- om. Mayday
Hienoliikkeinen, mutta pienikokoinen tamma. Hyppää rohkeasti ja innolla, mutta ei ole osoittanut riittävää kapasiteettia isoimmille esteille. Kasvanee kuitenkin hyväksi kilpuriksi 120cm-esteradoille tai kouluratsuksi.
Kuollut 5/2008
52. Yellow Cape SWA xx
englantilainen täysiveriruuna -- s. 10.06.2007 -- Yellow Cab x Venezia -- om. Kingsvalley
Tulisieluinen orivarsa, jolla on hieno suoritushevossuku. Vanhemmat ovat kapasiteetikkaita hyppääjiä, kuten myös tämä kaveri. Rohkeutta ja hyppykykyä löytyy vaikka muille jakaa. Kyvykäs hevonen niin esteille kuin kenttäänkin!
Kuollut 6/2016
53. Yellow Cop SWA xx
englantilainen täysiveriori -- s. 10.06.2007 -- Yellow Cab x Euforia -- om. Kingsvalley
Kovaluonteinen orivarsa. Varsalla on hyvän suku, minkä vuoksi sillä edellytyksiä aina Grand Prix -esteradoille asti. Hyppää vielä hieman epävarmasti, mutta hyvällä tekniikalla. Omaa keskinkertaiset liikkeet kaikenkaikkiaan, mutta todella hienon laukan. Näppärä ratsu esteradoille.
Kuollut 6/2017
54. Rockstar SWA
trakehnertamma -- s. 11.06.2007 -- Yellow Cab x Moviestar -- om. bill
Laatupakkaus vaativallekin esteratsastajalle! Varsassa yhdistyy puhtaat ja ponnekkaat liikkeet, suuri hyppykyky, hieno hyppytyyli ja mahtava luonne. Näppärä ja kapasiteetikas hevonen aina Grand Prix -tasolle asti. Tulevaisuuden ruusukehai!
55. Realistica SWA
holsteinertamma -- s. 24.07.2007 -- Gawain GER x Renesaince R -- om. Poem's
Tammavarsa, joka on varmasti positiivisimmalla asenteella varustetuin hevonen, jonka olemme koskaan kasvattaneet. Hyvinliikkuva, kapasiteetikas kaveri, jolla on hyppykykyä ja rohkeutta varmasti ainakin 150cm-esteradoille!
Saavutuksia: YLA3
56. Black Parade SWA
oldenburgori -- s. 26.07.2007 -- Black Pirate x Gigolourine -- om. Susanna
Temperamenttinen orivarsa, joka on rohkea ja itsevarma. Hyppää hyvällä tekniikalla ja menee mukisematta yli erikoisesteistäkin. Suurikokoinen kaveri, jolla on myös suuren hevosen liikkeet.
Kuollut 10/2014
57. Paranca SWA
holsteinertamma -- s. 26.07.2007 -- Immortal Challenge x Paranoia -- om. Poem's
Elegantti, melko kevytrakenteinen kimo tamma, jolla on jalo ja kaunis pää. Luonteeltaan herkkä, mutta ystävällinen ja nopea oppimaan. Esteillä hieman epävarma, mutta omaa paljon hyppykapasiteettia.
58. Immortal Star SWA
holsteinerori -- s. 29.07.2007 -- Immortal Challenge x Java Bahia -- om. Kya's Showhorses
Luonteeltaan ystävällinen orivarsa, jolla on takaan hieno suoritushevossuku. Tulevaisuudessa varmasti näppärä esteratsu. Rakenteeltaan korrekti, mutta liikkeiltään tavallinen.
Kuollut 5/2011
59. Dolce Vita SWA
hanoveriantamma -- s. 01.08.2007 -- Ophidian Morfin ITH x Dolce Latte SWA -- om. Diamonte
Loistosuvusta tuleva kaunis tammavarsa, joka on luonteeltaan sisukas, pirteä ja ystävällinen. Tamma hyppää rohkeasti kaikenlaiset esteet. Ongelmaton käsitellä kaikissa tilanteissa. Kyvykäs.
Saavutuksia: VIR MVA Ch, ERJ-I, YLA1
Kuollut 12/2011
60. Ruanda SWA
trakehnertamma -- s. 02.08.2007 -- Gordian II x Rhada -- om. Viivuska
Hyväliikkeinen tamma, joka on luonteeltaan hyvin omapäinen ja tammamainen. Hyppää rohkeasti ja innolla, mutta hyppytekniikaltaan ei ole parhaimmistoa. Hyvä hevonen esteille tai kenttään!
Kuollut 8/2011
61. Tarnanstern SWA
hanoveriantamma -- s. 02.08.2007 -- Don Corleone x Tarnanstrich -- om. K.J
Kaunis rautias tamma, joka on temperamenttista sorttia. Halutessaan hyppää ylitse isoistakin esteistä ja kapasiteettia esteille on. Omaa myös kohtalaisen hyvät liikkeet. Nopea oppimaan.
62. Don Salieri SWA
hanoverianori -- s. 02.08.2007 -- Don Corleone x Replica -- om. Skurvash
Tulisieluinen orivarsa, joka joutaa vain ammattimaiselle tallille. Omaa hyvän rakenteen, komeat liikkeet ja erittäin paljon hyppykapasiteettia, mutta on luonteeltaan turhan hankala käsiteltävä. Kuitenkin varmasti tulevaisuuden ruusukehai esteluokissa.
Saavutuksia: ERJ-III, YLA3
Kuollut 1/2010
63. Terracotta SWA
hanoveriantamma -- s. 03.08.2007 -- Don Corleone x Tigerland -- om. Miia R.
Ystävällisluonteinen rautias tammavarsa, jolla on suuret ja tahdikkaat liikkeet. Energinen, pirtsakka tamma, joka myös hyppää rohkeasti. Omaa paljon kapasiteettia esteratsastuksen saralla, taustalla hieno estehevossuku.
Saavutuksia: YLA3
Kuollut 8/2016
64. Ciancia SWA
trakehnertamma -- s. 03.08.2007 -- Gordian II x Ciana -- om. bill
Mukavaluonteinen tammavarsa, joka on kovin puheliasta sorttia. Liikkeiltään upea, minkä vuoksi sopinee hyvin myös kouluratsuksi, mutta osaa myös hypätä. Käsiteltäessä helppo. Lisäksi varsa on nopea oppimaan.
65. Daisy Star SWA xx
englantilainen täysiverinen -- s. 04.08.2007 -- Yellow Cab x Daisy Apricot -- om. shonna
Reipas, hyvin eteenpäin liikkuva tamma, jolla on keskiverrot liikkeet. Hyppää rohkeasti, eikä ihmettele tavallisia erikoisempiakaan esteitä. Takana hieno estehevossuku, laatutäysiverinen esteradoille.
Kuollut 5/2009
66. Praesta SWA
trakehnertamma -- s. 05.08.2007 -- Gordian II x Polarfuchs xx -- om. D'Lorah
Upea rautias tammavarsa, jonka rakenteessa yhdistyy jalous ja erinomainen ratsuhevostyyppi. Omaa keskiverrot, joista käynti kuitenkin erottuu edukseen. Hypätessään hieman epävarma, mutta omaa paljon kapasiteettia.
Kuollut 7/2009
67. Dorian Gray SWA
trakehnerori -- s. 10.08.2007 -- Gordian II x Moviestar -- om. Tuulia T.
Arka kimo orivarsa. Rakenteeltaan oikeaoppinen, liikkuu myös puhtaasti ja omaa suuret liikkeet. Hyppää rohkeasti ja on erittäin helppo opettaa ja nopea oppimaan. Raamikas ratsu vaativillekin esteradoille.
68. Go For Yellow SWA xx
englantilanen täysiveritamma -- s. 11.08.2007 -- Yellow Cab x Go For It -- om. Malina
Innokas, luonteikas täysiveritamma, jolla on täysiveriseksi harvinaisen hyvät liikkeet. Suurikokoinen varsa, joka on rakenteeltaan keskiverto. Hyppää innolla, eikä epäröi erikois- tai maastoesteilläkään. Näppärä tamma lajiin kuin lajiin!
Kuollut 2/2010
69. Carlito's Clay SWA
holsteiner-ruuna -- s. 11.08.2007 -- Carlito's Way x Hallucination -- om. Kingsvalley
Luonteikas orivarsa, jolla on puhtaat, suuret liikkeet. Hyppää epäröimättä ja hyvällä tekniikalla, ja on tarkka jaloistaan. Rakenteeltaan erinomainen, ehdottomasti jalostusoriainesta. Näppärä kaveri esteradoille!
70. Venezuela SWA xx
englantilainen täysiveritamma -- s. 11.08.2007 -- Pioniere x Venezia -- om. corbin
Utelias ja vikkelä tamma, jonka nopeus voi hämmästyttää. Pienet ja solakat liikkeet ovat mitä parhain apu esteradoille. Vaatii ratsastajalta kunnon avut, tai neiti menettää malttinsa. Kuitenkin hyvin rohkea luonteinen.
Kuollut 7/2011
71. Silver Ensign SWA xx
englantilainen täysiveriori -- s. 12.08.2007 -- Silver Ransom x Euforia -- om. rio
Upea suuriliikkeinen ori, joka hillitsee itsensä ja pysyy käsissä ratsastajalla kuin ratsastajalla. Hyppytekniikassa on hieman hiomista, mutta herra on helppo ja nopea oppimaan. Suvullisesti ori on vanhan linjan kantaja, eli todellinen helmi.
Saavutuksia: ERJ-I, YLA3, XLA-III
Kuollut 12/2011
72. Gratian SWA
trakehnerori -- s. 14.08.2007 -- Gordian II x Pepita II -- om. Sorel
Kevytrakenteinen, kaunispiirteinen orivarsa, jolla on melko tavalliset liikkeet, mutta erittäin paljon hyppykapasiteettia. Luonteeltaan vastaanottavainen ja melko hyvätapainen, mutta vaatii käsittelijöiltään määrätietoisuutta.
Saavutuksia: ERJ-I, YLA2
Kuollut 1/2016
73. Sabiana SWA
trakehnertamma -- s. 20.09.2007 -- Millenium Star T x Rubiana SWA -- om. Milja
Hieno, rautias tammavarsa, joka omaa mukavan tahdikkaat liikkeet. Neidissä on kapasiteettia suuremmillekin esteradoille ja kelpaisi se koulukilparadoillekin varmasti hyvien liikkeidensä vuoksi.
Saavutuksia: VIR MVA Ch, ERJ-II, KTK-II, YLA2
Kuollut 8/2014
74. Silver Fox SWA xx
englantilainen täysiveritamma -- s. 21.10.2007 -- Silver Ransom x Polarfuchs -- om. Kingsvalley
Upeasta suvusta oleva kimo täysiverinen. Hieman arka tamma ja herkkä, kuitenkin todella ystävällinen tapaus. Tarvisee paljon apua kisaradoilla ja luottaa ratsastajaansa täysin.
75. Vincita SWA
holsteinertamma -- s. 01.11.2007 -- B&B Calypso x Renesaince R -- om. Kingsvalley
Hienosta ulkomaalaisesta suvusta oleva ruunikko tamma. Tamma on hyvin hapan, eikä välitä huomiosta tai lääppimisestä. Innokas hyppääjä eikä välitä erikoisista esteistä, vaan menee kaiken yli, minkä vain pääsee.
76. Millicent SWA
trakehnertamma -- s. 05.11.2007 -- Yellow Cab xx x Moviestar -- om. Kingsvalley
Hyvin ystävällinen tamma, mutta myös erityisen ulospäinsuuntautunut. Ei omaa pahoja tapoja, mutta liika lääppiminen käy sen hermoille. Hieman laiska ratsastaa.
77. T'innamorerai SWA
hanoveriantamma -- s. 20.11.2007 -- Don Corleone x Tigerland -- om. Kingsvalley
Todella upeasta suvusta oleva neito! Hieman arka ja epäilevä, eikä luota ihmisiin kovin helposti. Ratsuna herkkä ja yhteistyöhaluinen, ei säiky turhia. Todella innokas ja tarkka hyppääjä.
78. Euforine SWA xx
englantilainen täysiveritamma -- s. 12.12.2007 -- Yellow Cab x Euforia -- om. Kingsvalley
Hyvin positiivinen ja nokkela hevonen, joka tykkää miellyttää ihmisiä. Hienosta suvusta oleva tamma, jolta odotetaan paljon. Tammalta myös löytyy sitä tarvittavaa kapasiteettia suuriin luokkiin.
79. Passion Ball SWA
holsteinertamma -- s. 02.01.2008 -- Carlito's Way x Paranoia -- om. Skurvash
Vaatimaton ja rohkea pieni tamma, jonka päivät vaihtelevat. Joskus jaksaa olla vikuripää, mutta toisaalta myös hieman tahmea. Lyhyet askeleet omaava tamma sopii napakasti esteille, mutta riippuen radasta tietenkin.
Saavutuksia: ERJ-I
Kuollut 9/2012
80. Veneziana SWA xx
englantilainen täysiveritamma -- s. 05.01.2008 -- Gold Bullion x Venezia -- om. Kingsvalley
Hyvin sosiaalinen, mutta myös omistaa hyvän virtalähteen. Todella energinen tapaus, jolla on sitä vaikka muille jakaa. Välillä saattaa unohtaa että puomit voivat lentää todella helposti alas. Rauhallinen ratsastaja tekee ihmeitä.
81. Dolce Moria SWA
hanoveriantamma -- s. 11.01.2008 -- Moordenaar PB x Dolce Latte SWA -- om. Kingsvalley
Yksi hienoimmista hevosista, joita meillä on. Suvullisesti todellinen aarre. Tamma on hyvin omalaatuinen, mutta myös hieman arka uusia asioita kohtaan. Mikäli saavuttaa tamman luottamuksen, on se ratsuna hyvin nopea ja taipuisa.
82. Chantal SWA
hanoveriantamma -- 15.06.2008 -- Moordenaar PB x Carissa -- om. Kya
Todella kaunis, piskuinen varsa. Tamma on todella energinen ja aina menossa. Sillä on lennokkaat liikkeet ja kohtalaisen hyvä rakenne. Se hyppää hyvällä tekniikalla ja ponnekkaasti.
Kuollut 3/2010
83. Java Mocha SWA
holsteinertamma -- s. 20.06.2008 -- Carlito's Way x Java Bahia -- om. Kida
Todella mukavaluonteinen nuori tamma. Varmasti kyvykäs hyppääjä, ainakin 140-150cm-tason esteradoille asti tuntuu hyppykapasiteettia riittävän. Rakenteeltaan melko hyvä, omaa myös kivat liikkeet.
Kuollut 1/2012
84. Copperhead SWA
holsteinerori -- s. 21.06.2008 -- B&B Calypso x Hallucination -- om. Skurvash
Komea raudikko, jossa on tyyliä! Orilla on melko tavalliset liikkeet todella hyvää ravia lukuun ottamatta. Se on rohkea ja hyppää innokkaasti. Hypätessään ori avaa hyvin takaa ja siltä löytyy myös paljon ponnistusvoimaa.
Kuollut 5/2012
85. Gold Rush SWA xx
englantilainen täysiveriori -- s. 07.08.2008 -- Gold Bullion xx x Euforia xx -- om. Myynnissä
Mukavaluonteinen, joskin säpsäkkä orivarsa, josta voisi odottaa jopa Grand Prix -tason estehevosta. Orilla on keinuhevosmainen, suuri laukka. Se on myös rakenteeltaan hyvä. Hypätessään ori kerää jalat hyvin alleen.
86. Passion Bubble SWA
holsteinertamma -- s. 30.08.2008 -- Crimbitto x Paranoia -- om. Kingsvalley
Nätti, syntyessään tumma tammavarsa, joka kimoutuu varmasti kasvaessaan. Tulinen ja hyvin herkkä kaveri, jota pitää osata käsitellä oikein. Hyppää hyvällä tekniikalla ja on tarkka jaloistaan. Kapasiteettia aina 150cm-esteille asti.
87. Liana SWA
hanoveriantamma -- s. 25.08.2008 -- Lithium Rest x Dolce Latte SWA -- om. Kida
Hieman hankalaluontoinen kaveri, jossa tosin on kapasiteettia vaikka minne! Osaa hypätä ja omaa paljon ponnistusvoimaa. Rakenteeltaan hyvä. Jäänee melko pienikokoiseksi.
88. Ruby SWA
holsteinertamma -- s. 04.09.2008 -- Bloodcraft PB x Romantica SWA -- om. Cyprial
Todella upea sukuinen pakkaus. Hyvätuulinen ratsu, mutta perinyt selvästi vanhemmiltaan vaikean ratsastettavuuden. Varma ja rohkea hyppääjä, joka ei kyttää eikä kiellä. Rakenteeltaan hyvin voimakas, joten hypyissä kannattaa ratsastajan olla tarkkana ettei jää jälkeen.
89. Britania SWA
holsteinertamma -- s. 08.09.2008 -- Parco Cito SWA x Bottoms Up! PB -- om. Kida
Hieno palkittu sukutaulu täynnä osaajia. Järkevä hevonen, joka on myös hyvin yhteistyöhaluinen. Herkkä ratsastaa ja eteenpäinpyrkivä, omaa suuret lennokkaat askeleet. Kapasiteettia aina 160 cm luokkiin kilpailemaan.
90. Barclay SWA xx
englantilainen täysiveriori -- s. 01.04.2009 -- Burnin' Sneakers xx x Go For It xx -- om. Kida
Hyvin innokas hyppääjä, mutta hieman liian kiireinen. Päättää oman reitin, ellei ratsastaja ole johtaja. Hyvin itsepäinen tapaus, mutta yhteistyön saavutettua, huomaa että orista on kilpakenttien kuninkaaksi. Liikkeiltään hyvin lennokas.
Saavutuksia: YLA3, XLA-II
Kuollut 12/2011
91. Priya SWA x
angloarabialainen täysiveritamma -- s. 18.05.2009 -- Akeem ox x Polarfuchs xx -- om. Tessa
Hyvin kaunis, isäänsä muistittava tamma. Tämä ensimmäinen anglo arabialainen kasvatti oli tilausvarsa Tessalle. Hyvin energinen tamma ja aina valmiina toimimaan. Askeleet ovat hyvin sulavat ja kauniit, sillon kuin tamma keskittyy tarpeeksi.
Saavutuksia: KTK-III
92. Donoghue SWA
oldenburgori -- s. 21.05.2009 -- Dustin'fucker Life SIN x Gigolourine -- om. Myynnissä
Todella komea tummahko ori, joka on luonteeltaan varsin ystävällinen. Soveltuu niin koulu- kuin esteradoille ja on hyvin yhteistyöhaluinen tapaus. Tästä herrasta tulee vielä jotain suurta!
93. Euforila SWA xx
englantilainen täysiveritamma -- s. 07.05.2010 -- Deception Point xx x Euforia xx -- om. Vibaja
Hyvin eloisa ja yhteistyöhaluinen neito, jolta löytyy energiaa vaikka muille jakaa. Omaa suuret liikkeet, mutta menee helposti sekaisin askelissa kovan vauhdin vuoksi. Omaa hyvän hyppytyylin, kunhan keskittyy.
94. Palace SWA
trakehertamma -- s. 30.06.2010 -- Lancaster 5 x Pepita II -- om. Kingsvalley
Vahva ja hieman äkkipikainen tamma, jolta löytyy myös itsepäisyyttä. Tamma osaa olla pirullinen ja ovela, mutta onneksi niin osaavat ratsastajatkin. Enemmän yhden ihmisen hevonen, joka ei kunnioita montaa ihmistä. Sählääjä esteillä, mutta osaa myös hypätä todella lahjakkaasti.
95. Polar Gold SWA
englantilainen täysiveritamma -- s. 30.06.2010 -- Gold Bullion xx x Polarfuchs xx -- om. Kingsvalley
Hyvin energinen tamma, joka saattaa herkälle ratsastajalle olla aika kova pala. Rohkea hyppääjä, joka kuitenkin innostuu todella helposti. Suustaan äärimmäisen herkkä, mutta myös herkkä pukittelija.
96. Parco Tico SWA
hanoverianori -- s. 05.09.2010 -- Parco Cito SWA x Carissa -- om. Chao
Potentiaalinen suuri ori, joka omaa ilmavat ja energiset liikkeet. Utelias luonteeltaan, jolta ei jää yhtäkään paikkaa tutkimatta. Upea hyppääjä, joka hyppäisi vaikka esteet väärinpäin. Ilmavat ja tarkat hypyt, mutta välillä ori innostuu liian paljon, joka ratsastajasta tuntuu että herra lähtee käsistä.
Kuollut 11/2013
97. Meteorion SWA
hanoverianori -- s. 10.06.2011 -- Moordenaar PB x Dolce Latte SWA -- om. Cannabia
Rohkea ja utelias ori, joka tuppaa aina välillä saamaan itsensä vaikeuksiin. Pitkäjalkainen herra omaa lennokkaat askeleet ja työskentelee mielellään kunnolla. Nauttii hyppäämisestä ja on perinyt vanhemmiltaan selkeän ja rennon hyppytyylin. Innostustakin riittää, joten ratsastajan tulee olla tarkkana.
Kuollut 5/2012
98. Winter SWA
trakehnertamma -- s. 10.06.2011 -- Generald SWA x Winnipeg SWA -- om. welby
Lempeä ja kiltti tamma, joka kuitenkin osaa olla pikkupaha. Hyppää mielellään, mutta tarvitsee ratsastajalta selkeitä apuja, muuten osoittaa mieltään heittämällä takapäätään. Myös energiapuolta löytyy, joten valppaana kannattaa olla. Hieman arkaluontoinen uusia asioita kohtaan.
Saavutuksia: ERJ-I
99. Riviera SWA
hanoveriantamma -- s. 08.08.2011 -- Moordenaar PB x Roma -- om. Chao
Hieman tulisempi varsa, jolta löytyy myös suurta kykyä esteille. Upeasta suvusta tuleva hannovertamma, jolta ei luonnetta puutu. Toisinaan osaa olla myös varsin kiltti, mutta toisella hetkellä jo täysi piru. Esteillä lahjat tulevat esille ja kapasiteettia riittää aina huipulle saakka.
Kuollut 7/2015
100. Fiozzani SWA
hanoveriantamma -- s. 20.11.2011 -- Foehn Winds x R Volizzani -- om. Siiri K.
Hyvin kaunis ja kapasiteetikas tamma, jonka liikkeet ovat matkaavoittavat. Luonteeltaan hieman äkkipikainen, eikä aina haluaisi työskennellä. Esteillä kuumuu herkästi, mutta ponnua riittää.
101. Lachina SWA
oldenburgtamma -- s. 01.12.2011 -- Lachen x Gigolourine -- om. Siiri K.
Sympaattinen oldenburgtamma, joka on suvullisesti kaunis kuin helmi. Tamman luonne on ihmisystävällinen ja yhteistyöhaluinen, eikä sen seurassa tarvitse pelätä sen seuraavaa liikettä. Esteillä saa hieman ajaa eteenpäin, mutta hyppää hyvin.
102. Rami Royal SWA
suomalainenpuoliveriori -- s. 07.12.2011 -- Ramos Fizz x Winnipeg SWA -- om. Ionic
Tallin ensimmäinen suomalainenpuoliveriori on syntynyt ja ori onkin hyvin kookas, mutta tästä huolimatta omaa itsepäisen luonteen. Luonteensa puolesta sopii hyvin estekentille ja orilla riittää myös vauhtia ja puhtia. Liikkeissä ei ole sanomista, vaikka eivät olekaan erikoisia ja toivoen ettei liikkeen puuttuminen vaikuta estekentillä.
Kuollut 1/2015
103. Java Wafiya SWA
holsteinertamma -- s. 15.12.2011 -- Weltköning x Java Bahia -- om. Siiri K.
Mielenkiintoinen, uutta sukulinjaa edustava tamma, jolta ei myöskään luonnetta puutu. Yhden ihmisen hevonen, mutta silti kilparadoilla toimii useammallakin ihmisellä. Esteillä antaa kaikkensa ja hyppää taidokkaasti erikoisesteetkin.
104. Maestro SWA
hanoverianori -- s. 27.05.2012 -- Mafioso DES x Kahlua Mint -- om. Kingsvalley
Pitkän ajan jälkeen Kingsvalley on saanut itselleen uuden orivarsan, joka jää talliin kasvamaan. Ori on varsin rohkea ja varma jaloistaan, sekä rakenteeltaan pitkäjalkainen. Saa nähdä tuleeko tästä tapauksesta yksi Kingsin valtaoreista tulevaisuudessa.
105. Canton SWA
holsteinerori -- s. 02.07.2012 -- Canoe Krug x Vincita SWA -- om. Kingsvalley
Ihmisystävällinen ori, joka käyttäytyy asiallisesti jokaisessa tilanteessa. Esteillä se osaa olla kuitenkin haastava ja välillä jopa ärsyttävä. Hapan kuin sitruuna ja odottaa ratsastajan pienimpiä virheitä joista sakottaa.
106. Kahlua Sour SWA
hanoveriantamma -- s. 30.07.2012 -- Chilin J'adore x Kahlua Mint -- om. Kingsvalley
Varsinainen viilipytty ja jokaisen ihmisen unelma. Utelias yksilö, joka nauttii pienestäkin huomiosta. Ratsuna tamma on yksinkertainen, selkeät ohjeet ja hyvät linjat. Esteillä energinen, mutta ei osaa hypätä virheittä vaativista kulmista.
107. Rosarita SWA
hanoveriantamma -- s. 04.08.2012 -- Brescon Hellriser x Roma -- om. Kingsvalley
Suloinen rautias neitokainen, joka vain nauttisi köllötellä auringon alla laitumella. Ratsuna laiskanpulskea ja karttaa työntekoa. Esteillä syttyy paremmin ja hyppää todella sulavasti, kunhan ratsastaja antaa tilaa.
108. Presbyterian SWA
holsteinerori -- s. 12.08.2012 -- Predator of Dreams x Jalapeno SWA -- om. Kingsvalley
Ihmisystävällinen ori, joka kuitenkin on äärimmäisen utelias ja ratsastaessa sen sijaan hieman turhankin vauhdikas kaveri, mutta pysyy käsissä helposti. Esteillä innokkuus lisääntyy, mutta harvoin kieltää tai pudottaa.
109. Juniper SWA
oldenburgori -- s. 16.08.2012 -- Justin Bellamy x Gigolourine -- om. Suprant
Ikuinen lapsi, joka kaipaa ehdotonta vartioimista kokoajan. Kuitenkaan ei riistäydy käsistä. Ratsuna helposti kuumuva pakkaus, joka tarvitsee selkeitä apuja. Hypyt ovat energisiä ja ponnistusvoimaa riittää vaikka muille jakaa.
Kuollut 11/2014
110. Carnissa SWA
hanoveriantamma -- s. 28.08.2012 -- Brescon Principe x Carissa -- om. Kingsvalley
Hyvästä suvusta lähtöisin oleva tamma, joka on hyvin ainutlaatuinen ja todellinen työnarkomaani. Enemmän yhden ihmisen hevonen. Toimii hyvällä yhteistyöllä, mutta rokottaa ratsastajan virheistä. Ei hyppää niin puhtaasti kuin olisi suvullisesti voinut kuvitella.
111. Chanila SWA xx
englantilainen täysiveritamma -- s. 02.09.2012 -- Kassian xx x Chapala xx -- om. Kingsvalley
Kaunis kimo tamma, joka lähtisi pakoon kaikkea jos saisi. Voisi kuvailla antiloopiksi, koska tällä hevosella hyppykyky on aivan huikea. Hyvin tarkka jaloistaan ja pystyy pyörähtämään kolikonkin päällä. Aivan oivallinen radalla aikaa vastaan.
112. Filmzine SWA
trakehnertamma -- s. 07.09.2012 -- Primo Nighthawk xx x Filmstar SWA -- om. Kingsvalley
Perinyt emänsä säheltäjä luonnetta, joka ei tahdo pysyä aloillaan laisinkaan. Kaikenlainen toimenpide tulisi tapahtua nopeasti, eikä ylimääräistä lääppimistä haluta. Esteillä energinen ja nopea. Plussana pitkä laukka-askel, joka venyy kilometreiksi.
113. Anteater SWA
westfalentamma -- s. 23.09.2012 -- Fredsion x Antelope H -- om. Kingsvalley
Perinnöllisesti olisi voinut olla mitä vain, mutta tammasta kehkeytyi varsin säyseä ja ihana. Ratsuna hieman haastava ja kulkisi mieluummin niin ja näin. Esteillä syttyy, mutta laiskat takajalat ovat ongelma, jos ei tammaa ratsasta oikein.
114. Milliard SWA
trakehnertamma -- s. 02.10.2012 -- Orlando Nove x Millicent SWA -- om. Kingsvalley
Ripaus trakehneria ja täysiverisyyttä, joka tekee tästä neidosta haastavan ja vilkkaan. Jästipäinen purija, joka yrittää pelotella. Ratsuna painaa helposti kädelle ja tarvitsee hyvää ratsastajaa. Esteillä hyppää mieluusti jopa yhteistyöllä.
115. Diversion SWA
trakehnerori -- s. 22.10.2012 -- Die Another Day xx x Filmstar SWA -- om. Kingsvalley
Rauhallinen ori jo varsana, josta tullut iän myötä hieman laiskahko. Ori ei varsinaisesti ole mikään energiapommi, mutta on silti perinyt estehevoselle tärkeimmät asiat, hyppytekniikan ja varovaisuuden. Nykyisen omistajan kuvaamana "rumasta ankanpoikasesta kasvaa joutsen esteradalla".
Saavutuksia: ERJ-I
116. Giardia SWA
oldenburgtamma -- s. 23.10.2012 -- Stark Samson F x Gigolourine -- om. Kingsvalley
Emänlinjan tavoin, tämä varsa on varsin ihmisiin päin suuntautuva ja helppo käsitellä. Esteillä tamma myötää hyvin ja sen askeleet seuraavatkin sulavasti perässä. Rohkea hyppääjä, joka innostuessaankin pysyy helposti käsissä.
117. Aisla SWA
trakehnertamma -- s. 24.10.2012 -- U-Ground Cirrus x Aïsha -- om. Kingsvalley
Tamma on varsin poikkeus jalostuksessamme, koska tammalta löytyy arabialaista suvusta. Erittäin kaunis sulavalinjainen neito on kuitenkin hyvin liikkuvainen. äkkipikainen tamma on kuitenkin erittäin loistava esteillä, rohkeutensa ja lievästi tyhmyytensä takia.
118. Daredevil SWA
holsteinerori -- s. 25.10.2012 -- The Dawn x Java Bahia -- om. Sanchez
Ori on varsin "kaikki menee" mallia. Erittäin ihmisrakas ja potentiaalinen hyppääjä, jolla varmasti riittää tulevaisuudessa annettavaa, kunhan sen saa ensin kunnolla hereille. Hyppää kuitenkin puhtaasti, mutta laiskuuden puolesta vielä raaka.
119. Jokeriina SWA
holsteinertamma -- s. 30.10.2012 -- Jelmer Nero x Jokero R -- om. Caramia
Upeasta palkitusta suvusta tuleva tamma. Emänsä tavoin temperamenttinen, mutta se tekeekin tästä upean suoristushevosen. Esteillä kuumuu helposti, mutta avut menevät useimmiten läpi. Upea hyppääjä, joka kuitenkin lähestyy esteitä melkoisen lujaa.
Kuollut 08/2017
120. Caradhras SWA
hanoverianori -- s. 30.10.2012 -- Chandrila x Replica -- om. Kida
Todella upean laukan omaava ori. Hieman epäilevä uusia asioita kohtaan. Miellyttämishaluinen herra, jonka hyppykyky on omaa luokkaansa. Hyppää ketterästi ja korkealta. Kuitenkin ratsastajalta vaaditaan valppautta, että ori liikkuu eteenpäin kunnolla.
121. Daisy Capricot SWA xx
englantilainen täysiveritamma -- s. 31.10.2012 -- Capricorn xx x Daisy Apricot xx -- om. Kingsvalley
Hyvin suoraviivainen tamma, mutta samalla haastava. Sitä on onneksi helppo lukea kuin avointa kirjaa. Testaa ihmisiä jokaisessa pienessäkin tilanteessa. Nauttii esteillä höyryjen päästämisestä pukittelemalla.
122. Hydrus SWA
hanoverianori -- s. 01.11.2012 -- Hyperion A x Remy -- om. Kingsvalley
Komea ori suurilla valkoisilla merkeillä, jolla luonne on kultaa. Erittäin miellyttämishaluinen, vaikka vieraita kohtaan ensin epäilevä. Esteet mennään yli vain ja mistä vain, ei paljon katsella erikoisesteidenkään perään.
123. Lucky South SWA xx
englantilainen täysiveritamma -- s. 01.11.2012 -- John D. Rocker xx x Lucky Star xx -- om. Kingsvalley
Täysiverinen tamma, jolla tuntuu välillä paristot jäävän kotiin. Hyvin läheinen ja ei voi sietää yksin jäämistä, vaan tulee tarhastakin läpi jäädessään sinne yksin. Raipan käyttö suositeltavaa, mutta toimii pelkkänä koristeena, että saa lisäpuhtia.
124. Luana SWA xx
englantilainen täysiveritamma -- s. 02.11.2012 -- Irish Ballet xx x Lucky Star xx -- om. Nora
Todella kaunis täysiveritamma hyvästä suvusta. Osa tykkää tästä hevosesta ja osa ei. Hyvin utelias ja ei aina niin hyvällä tavalla. Itsepäinen ratsu, mutta vauhtiin päästessä eteenpäinpyrkivä, herkkä ja kuuliainen.
Saavutuksia: VIR MVA Ch, KTK-I, ERJ-II, XLA-II
Kuollut 4/2016
125. Chardonney SWA xx
englantilainen täysiveritamma -- s. 03.11.2012 -- Pioniere xx x Chapala xx -- om. Nora
Näyttävät liikkeet omaava täysiveritamma, joka varmasti loistaa tulevaisuudessa radoilla. Hyvin kiinnostunut kaikesta maailman menoista. Päivittäinen liikunta on todella tärkeää tällä hevosella, muutoin se vain juoksee alta pois. Hyppää erittäin tasapainoisesti.
Saavutuksia: KTK-II, ERJ-II, XLA-II
Kuollut 4/2016
126. Dolce Naede SWA
hanoveriantamma -- s. 03.11.2012 -- Jackaede x Dolce Moria SWA -- om. Kingsvalley
Upeaakin upeampi Dolce -emälinjainen Kingsvalleyn saavutus. Emän luonne kuitenkin näkyy, eli todella epäluuloinen uusia asioita kohtaan ja korvat luimussa kellon ympäri. Esteillä energinen ja hyvä hyppääjä, mutta erikoisesteet tulee katsoa huolella ennen rataa.
127. Cocoa SWA
hanoveriantamma -- s. 05.11.2012 -- Flavros Pyrr x Chocolate -- om. Kingsvalley
Emänpuoli suvusta on peräisin Kingsvalleyn tuontihevosista ja myös isän puolelta harvinaisempi suku. Laukka erittäin pyörivää ja todella upea luonteinen tamma. Vaatii aikaa ja hermoja, mutta esteillä todella rohkea hyppääjä, eikä varmasti jää kyttäämään.
128. Bon Voyage SWA xx
englantilainen täysiveriori -- s. 11.11.2012 -- Bonjov Ring xx x Veneziana SWA xx -- om. Kingsvalley
Tyhmänrohkea komea rautias ori, mutta hyvin selväpäinen. Kokeilee rajojaan pienissä määrin satunnaisesti. Hyvä hyppykapasiteetti, mutta kuvittelee itsestään liikoja, joten ratsastajan tulee olla hereillä kokoajan.
129. Gonorghea SWA
hanoverianori -- s. 28.11.2012 -- Gonoreagan Wolves x Amorita -- om. Kingsvalley
Maskuliininen komea rautias ori, joka on hieman temperamenttinen välillä. Todella herkkä suustaan ratsastaessa, mutta antaa kaikkensa radalla, jos ratsastaja on oikea. Hyppytyyli on voimakas ja takajalat jäävät hypyissä taakse.
130. Khanate SWA
trakehnertamma -- s. 07.12.2012 -- Romney x Khameleon -- om. Kingsvalley
Kaunis, mutta diivamainen tamma, jolta omaa mielipidettä ei puutu. Haasteellinen myös ratsastaa, mutta kaikki palkitaan lopussa, kun tamma näyttää kykynsä. Energinen esteillä, mutta saisi kerätä etuset alleen aavistuksen paremmin.
131. Labrum SWA
trakehnerori -- s. 16.12.2012 -- Labyrinth x Ciana -- om. Kingsvalley
Komea ruunivoikko orivarsa, joka on suvullisesti täysi kymppi! Emänsä tavoin se on hyvin sosiaalinen ja hieman myös huomionkipeä. Hyppykapasiteetti yltää aina GP tasoille saakka, mutta energian hallinnointi onkin sitten asia erikseen.
132. Foundationer SWA xx
englantilainen täysiveriori -- s. 27.12.2012 -- Foundations xx x Illusion and Dream xx -- om. Kingsvalley
Isänä mahtava monitoimitäysiverinen, joka on saavuttanut kaiken. Poikansa on sen sijaan rauhallinen, mutta esteet nähdessään syttyy täysin, eikä ole helpoimmasta päästä. Hyppytyyli on kuitenkin sulava ja korkea.
133. Rocker SWA
trakehnerori -- s. 01.01.2013 -- Hunter NON x Rubiana SWA -- om. bill
Hyväluonteinen ja selväpäinen ori. Lennokkaiden liikkeiden vuoksi voisi jopa sopia koulupuolellekin. Herkkä, mutta rehti ratsu, jonka hyppykapasiteetti on omaa luokkaansa.
134. Silver Wolf SWA xx
englantilainen täysiveritamma -- s. 11.01.2013 -- Primo Volante xx x Silver Fox SWA xx -- om. Kingsvalley
Kaunis kimo täysiveritamma, joka suvullisesti on varsin upea. Hyvin herkkä varsa, joka jäisi mieluummin kotipihalle kuin matkustaisi ulkomaailmaan. Hypyissä on todella ketterä ja virtaa riittää. Odotettavissa suurien luokkien hyppääjä!
135. Java Bali SWA
holsteinertamma -- s. 13.01.2013 -- Breaking Bad x Java Bahia -- om. Kingsvalley
Todella kaunis hunajaisen värinen tammavarsa. Hyvin ihmisrakas varsa ja lojaali. Omaa todella hyvin pyörivän laukan, joka varmasti tuo etuuksia kilparadoilla aikuisena. Hyppää varovaisesti, mutta samalla erittäin rohkeasti.
136. Maedan SWA
trakehnerori -- s. 22.01.2013 -- Maecenas x Ciana -- om. neon
Upeasta suvusta jalostettu orivarsa, jolta odotetaan kilparadoilla paljon. Ystävällinen ja hieman huomionkipeä varsa, joka ei välttele rapsutuksia. Omaa todella upeat liikkeet, varsinkin laukan. Energinen esteet nähdessään ja hyppää rohkeasti.
137. Lockhart SWA xx
englantilainen täysiveriori -- s. 01.02.2013 -- Like This Like That xx x Chapala xx -- om. Kida
Voikon värinen täysiveriori, joka on hyvinkin isänsä kaltainen kaikkien rakastama. Käyttäytyy erittäin mallikkaasti joka tilanteessa. Esteillä hyppää rohkeasti varoen jalkojaan. Pitkän ja tahdikkaan laukan ansiosta saadaan ajallisesti esteiden väliin vähemmän askeleita.
Kuollut 10/2014
138. Romantik SWA
holsteinertamma -- s. 04.02.2013 -- 81 Camaro Bay x Romantica SWA -- om. Kingsvalley
Rohkea tammavarsa, jonka perusilme on aina melkoisen hapan. Pitää enemmän yksinolosta, eikä välitä ylimääräisestä lääppimisestä. Hyppykapasiteettia löytyy ja tätä tullaan varmasti näkemään suuremmilla esteradoilla.
139. Caribbean SWA
hanoveriantamma -- s. 11.02.2013 -- Candor Woods x Carissa -- om. Sanchez
Ikuinen pieni lapsi ja varsin omapäinen tamma. Mikään ei ole koskaan hyvin, mutta kuitenkin kovin uteliaasti tutustuu kaikkeen. Ratsuna tahtoisi vain juosta alta pois, mutta sinnikkys palkitaan ja esteillä varsinkin. Rohkea innokas hyppääjä.
140. Wilderness SWA
hanoverianori -- s. 12.02.2013 -- Windmillion x Replica -- om. Kingsvalley
Kovapäinen puupää ja varsin varauksellinen ori. Kokeilee onneaan testaamalla aina ihmisten hermoja. Laukka on orin vahvin askellaji, eikä se ravikaan siitä huonone. Varoo jalkojaan esteillä ja kunhan energiatason saa ohjattua oikein, tässä on upea kilparatsu.
Saavutuksia: ERJ-I
141. Illusive SWA x
angloarabialainen täysiveritamma -- s. 15.02.2013 -- Sahara's Black Ghost ox x Illusion and Dream xx -- om. Kida
Todella kaunis angloarabialainen, mutta varsin tyhmän rohkea sellainen. Liikettä löytyy ja arabialaisten tapaan, ravi on todella lennokasta. Soveltuu hyvin myös koulupuolelle. Hyppytyyli on rohkea ja yli vain mistä vain kieltäytymättä.
142. Vagavillain SWA
hanoverianori -- s. 16.02.2013 -- Vagabond Pyrr x Chocolate -- om. Kingsvalley
Macho mies, joka kuitenkin kunnioittaa ihmistä suuresti, vaikka käynti onkin toisinaan vieras askellaji. Innokas ja aina valmiina työntekoon. Ponnua riittää esteellä, kunhan ori saa tarpeeksi tilaa hyppäämiseen. Muutoin voi puomit lennellä.
143. Lucky Lemon SWA x
angloarabialainen täysiveritamma -- s. 17.02.2013 -- Dionysos ox x Lucky Star xx -- om. Kida
Kaunis kimo tamma ja mieletön ravi! Soveltuu erinomaisesti myös koulupuolelle. Kovin rauhallinen täysiverinen, mutta hieman tammamainen diiva luonne. Kevyt hyppytyyli, vaikka kapasiteetti ei ylläkään GP tasolle saakka.
144. Habble SWA
holsteinerori -- s. 20.02.2013 -- Hannibal Kid x Passion Bubble SWA -- om. Kingsvalley
Hieman kovapäinen maskuliininen ori, joka nauttii enemmänkin erakkona olemisesta. Perusilme on aina hapan, vaikka ori ei varmasti tekisi pahaa kärpäsellekään. Esteillä energinen ja omaa voimakkaan ponnistuksen. Hyvin pyörivä laukka edesauttaa radoilla.
145. Illustrated SWA
trakehnertamma -- s. 24.02.2013 -- Buckminister x Illusion and Dream xx -- om. Kingsvalley
Nätti pitkärunkoinen trakehnertamma. Varsin utelias neitokainen, joka on aina tunkemassa turpaansa väärään paikkaan. Kovin vauhdikas ja ketteräliikkeinen esteillä, joten ratsastajalla on työ pysyä hevosen mukana.
146. Paranoid SWA
holsteinertamma -- s. 02.03.2013 -- Askari x Paranoia -- om. Sanchez
Kevyt ja kaunis holsteinvarsa, joka suvullisesti pärjää varmasti pitkälle. Hyvätapainen tamma, joka tulee toimeen kaikkien kanssa. Esteillä hyppää rauhallisesti ja tarkasti, eli turhia pudotuksia tuskin radoilla esiintyy.
147. Esmee SWA
englantilainen täysiveritamma -- s. 05.03.2013 -- Like This Like That x Euforia -- om. Myynnissä
Todella rohkea pieni tammavarsa, joka ei säikähtäisi edes pommia vieressä. Hyvin rauhallinen ja sosiaalinen emänsä tapaan. Irtohypytyksissä tekniikka on kohdallaan, rohkeasti esteelle ja jalkojaan keräten.
148. Celsstad SWA
trakehnerori -- s. 15.03.2013 -- Willemstad x Ciana -- om. Kida
Perusluonteeltaan hyvin ystävällinen ja utelias ori jolta ei löydy normaaleja orimaisia vinkeitä. Ratsuna varsin eteenpäinpyrkivä ja esteiden kanssa se on elementissään, toimii kuitenkin ratsastajan kanssa hyvin yhteistyössä.
149. Rothill SWA
holsteinerori -- s. 17.03.2013 -- Rothchild PB x Bottoms Up! PB -- om. Kingsvalley
Eläväinen ja seurallinen ruunikko ori. Upeasta Skurvash suvusta tuleva GP ratsu, on kaikkea mitä voisi hevoselta odottaa. Esteillä hyvin rohkea ja innokas, varoo jalkojaan ja hyppää mallikkaasti.
150. Tuned In SWA
trakehnerori -- s. 19.03.2013 -- Callaway x Tune Out -- om. Kingsvalley
Todella komea rautias ori, jolta myöskään korkeutta ei puutu. Hyppää todella hyvällä mekaniikalla. Jättää ilmavarat esteillä ja on hyvin kestävä juoksija, joten suuremmillakin nurmikentillä jaksetaan laukata.
151. Rock Prinz SWA
trakehnerori -- s. 01.04.2013 -- Apeiron x Rococo Rock -- om. bill
Ruunikon värinen orivarsa lupaavasta estesuvusta. Hyvin miellyttämishaluinen ja ystävällinen ori. Esteillä hyvin innokas ja motivoitunut, ei jää kyttämään erikoisesteitä ja soveltuisi hyvin myös maastoesteille.
152. Kaisner SWA xx
englantilainen täysiveriori -- s. 01.04.2013 -- Kaiser RAC xx x Daisy Capricot SWA xx -- om. Kida
Täysiverinen orivarsa, jonka luokse ei voi vain rynniä. Epäileväinen ja hieman erakkokin luonteeltaan. Esteillä todella elementissään ja yhteistyön sujuessa, orista kehkeytyy kunnon kilparatsu.
Kuollut 10/2014
153. Paletheia SWA
trakehnertamma -- s. 03.04.2013 -- Venerdi x Palace SWA -- om. Kingsvalley
Lahjakas trakehnertamma, joka kuitenkin varsinkin kiima-aikaan on varsinainen piru. Esteillä toimii hyvällä innolla, eikä laukanvaihdoista tai nopeista käännöksistä tarvitse murehtia, tamma tekee mitä vain.
154. Tiarriciai SWA
hanoveriantamma -- s. 10.04.2013 -- Charlic Swift x T'innamorerai SWA -- om. Kingsvalley
Epäileväinen tammavarsa, jolle kaikki on uutta ja ihmeellistä. Tältä harvemmin näkee kaikki neljä jalkaa maassa samanaikaisesti. Esteillä varovainen, mutta unohtaa toisinaan etujalkojen olemassaolon.
155. Tropfen SWA
trakehnerori -- s. 10.04.2013 -- Römisches Licht x Tune Out -- om. bill
Hyvästä suvusta tuleva trakehnerori, joka käyttäytyy hieman varauksella, mutta jälkeenpäin varsin lempeästi. Reagointikykyä löytyy ja esteillä varotaan jalkoja kunnolla. Todella hyvännäköisesti pyörivä laukka.
156. Weltig SWA
holsteinerori -- s. 12.04.2013 -- Weltkönig x Hallucination -- om. Kingsvalley
Komea musta ori, jolta egoa ei puutu. Todellinen kapinallinen ja pahanilman lintu. Käsittelyssä polkii jalkaa ja näyttelee hampaitaan. Hyvä hyppykapasiteetti, mutta juoksee helposti vain esteen yli liiallisen energian vuoksi.
157. Darren SWA
trakehnerori -- s. 02.05.2013 -- Lacroix x Daisy Apricot xx -- om. bill
Kovasti isänsä kaltainen ilkikurinen ori, jonka kanssa hermot ovat koetuksella. Vahvatahtoinen, mutta täysin koulutettavissa. Esteillä toisinaan hermostuu helposti, joten alkulämmittely on tärkeää. Mieletön hyppykyky!
158. Foxforward SWA
englantilainen täysiveritamma -- s. 08.05.2013 -- Red Fox SWA x Flashforward RAC -- om. Disa
Kuvankaunis täysiverinen neitokainen varustettuna omapäisyydellä. Hyvin rohkea ja pelkäämätön pieni tamma, joka harvemmin kyselee lupaa mihinkään. Energinen ratsu, joka syttyy esteet nähdessään. Hyppytyyli on puhdas ja ilmava.
159. Tiara SWA
trakehnertamma -- s. 14.05.2013 -- Soundcheck x Tune Out -- om. bill
Upeat liikkeet omaava trakehnertamma, jonka suku on vailla vertaa. Hieman neitimäinen, mutta ei mikään mahdoton tapaus. Todella vikkelä esteillä ja reagoi herkeämättä pieniinkin apuihin.
160. Havana SWA
westfalentamma -- s. 29.06.2013 -- Pantenonix x Havanno -- om. Kingsvalley
Havana on äärimäisen lapsiystävällinen tamma, piirre on selkeästi tullut molemmilta vanhemmilta. Ratsastaessa kuitenkin syttyy oikeanlaisen ratsastajan kanssa. Esteillä oma moottori on käytössä ja yhteistyöhaluinen.
161. Java Bara SWA
holsteinertamma -- s. 02.07.2013 -- Dapper REB x Java Bali SWA -- om. rebely
Tumman puhuva tamma on varsin energinen tapaus, jolta löytyy myös pilke silmäkulmasta. Rohkea hyppääjä ja suuren laukan omaava neitokainen on kuitenkin ihmisten ilmoilla kuin lellitty koiranpentu.
162. Millet SWA
trakehnertamma -- s. 06.07.2013 -- Buttercup COS x Milliard SWA -- om. Kingsvalley
Upea rakenteinen kimo tamma. Haasteellinen nuori varsa, joka on menossa aina oman päänsä mukaan. Hyvin rohkea ja peloton tamma, jolta kapasiteettia löytyy vielä pitkälle.
163. Winside SWA
trakehnerori -- s. 03.08.2013 -- Bourzet NON x Winnipeg SWA -- om. Kingsvalley
Erittäin komea läsipäinen ori, jolta odotetaan vielä paljon jo pelkän sukutaulun vuoksi. Miellyttämishaluinen utelias varsa, jonka liikkeet ja hyppykyky ovat aivan omaa luokkaansa.
164. Filmday SWA
trakehnertamma -- s. 10.08.2013 -- D-Day COS x Filmzine SWA -- om. Kingsvalley
Huomionkipeä musta pieni tamma. Hyvin energinen varsa, joka aiheuttaa mieluusti päänvaivaa ihmisille. Hyvä hyppykyky, mutta toisinaan hieman epävarman oloinen.
165. Kiki SWA
trakehnertamma -- s. 07.10.2013 -- Currahee x Khameleon -- om. bill
Sirolinjainen ruunikko tamma ja hieman omanlaisensa, joten huumoria vaaditaan ihmisiltä. Nopea ja ketterä varsa, jonka kapasiteetti riittää vielä hyvinkin pitkälle.
166. Somerset SWA
holsteinerori -- s. 15.10.2013 -- Siroslaw Woods x Java Bali SWA -- om. Myynnissä
Vaalea ori, joka nauttii piehtaroimisesta. Suuret liikkeet omaava pieni herra, jonka rakenne on hyvin korrekti. Hyppykyky on nuoresta iästä huolimatta jo varsin kapasiteetikas.
167. Venezerin SWA
trakehnertamma -- s. 16.10.2013 -- Sonnentanz HRW x Veneziana SWA xx -- om. Escorant
Valpas ruunikko tamma, jolta löytyy sitä jotain. Täysiverisyys tuo tammaan aavistuksen luonnetta, mutta muutoin varsa on erittäin fiksu ja hyvä liikkeinen.
Saavutuksia: KTK-II
168. Sincore SWA
holsteinerori -- s. 25.10.2013 -- Sindarin x Paranoia -- om. K.J
Sincore on mahtava persoona. Älkää antako pienehkön koon hämätä, pippuria ja intoa riittää vaikka pienelle kylälle. Säpäkkä ja nopealiikkeinen ori on valtavan kiltti ja hyväntahtoinen, mutta toivoton häslä ja hormoonihyrrä.
169. Kahlua Mel SWA
hanoveriantamma -- s. 27.10.2013 -- Cirion Ciryandil x Kahlua Sour SWA -- om. Reprobate
Yksinkertainen tamma, jonka kanssa tulee helposti toimeen. Ihmisystävällinen ja hieman laiskan oloinen. Ponnua riittää, kunhan tamman saa hereille kunnolla.
170. Londinium SWA
hanoveriantamma -- s. 31.10.2013 -- Londontopas x Roma -- om. Kingsvalley
Malttamaton tamma, joka kuitenkin kuuntelee herkeämättä ratsastajan apuja. Innostueessaan ei pysy paikallaan, vaan tekisi mieli painella suuntaan tai toiseen. Esteillä toimii hyvin, mikäli ratsastaja myös osaa oman asiansa. Kyttää välillä erikoisesteitä.
171. Inkblot SWA xx
englantilainen täysiveriori -- s. 02.11.2013 -- Damn Inkspot x Daisy Apricot xx -- om. Kingsvalley
Eloisa kirjava ori, jonka suvusta ei voi sanoa pahaa sanallakaan. Hyvinkin yritteliäs ja miellyttämishaluinen orivarsa. Liikkeet ovat keskivertoa, mutta hyppykapasiteetti korvaa sen puitteen.
172. Hallucinate SWA
holsteinertamma -- s. 09.11.2013 -- Grimaldi x Hallucination -- om. Assi
Todella ihmisystävällinen ja miellyttämisenhaluinen neitokainen, joka osaa myös nähdä vihreitä miehiä. Ratsuna se on kuuntelevainen ja toimelias, mutta vieroksuu uusia ratsastajia. Tamma on myös tarkka ratsastajastaan ja radalla ihmisen virheet kyllä huomaa.
173. Java Bianca SWA
holsteinertamma -- s. 01.12.2013 -- Kavanagh Roy x Java Bahia -- om. K.J
Java Bianca on on melko vaativa tamma. Selvästikin toisin kuin emällänsä, Javalla on aina omat, vahvat mielipiteensä joita se ei pelkää esittää. Esteillä intoa riittää enemmän kuin tarpeeksi, esteradalla se onkin parhaimmillaan, siihen voi aina luottaa että yli mennään.
174. Chocolate Cookie SWA
hanoveriantamma -- s. 10.12.2013 -- Wilderness SWA x Chocolate -- om. turjake
Sulavaliikkeinen ja varmajalkainen tammavarsa. Energiaa riittää, mutta myös ponnua löytyy. Ihmisystävällinen tamma, joka liikeidensä puolesta voisi sopia jopa kenttäradoille.
kuollut 10/2015
175. Go Sassy SWA xx
englantilainen täysivertamma -- s. 13.12.2013 -- Inkblot SWA xx x Skip and Go xx -- om. bill
Erittäin suuren energiatason omaava täysiveritamma, joka kaipaa sen yhden ihmisen itselleen. Kovan työn jälkeen tästä varsasta saadaan vielä suurien luokkien hyppääjä, jota kilpakumppanit saavat varoa.
176. Midsummer Star SWA
trakehnertamma -- s. 05.01.2014 -- Die Another Day xx x Morning Star SWA -- om. Kingsvalley
Kaunis ruunikko tähtipää, josta löytyy ripaus täysiverisyyttä. Erittäin hyvin liikkuva ja sulavaliikkeinen tammavarsa. Luonteeltaan täyttä kultaa. Hyppytyyli on erinomainen.
177. Mehleur SWA
hanoverianori -- s. 13.01.2014 -- Maestro SWA x Tiarriciai SWA -- om. Myynnissä
Rauhallinen hannoverori, joka sopeutuu nopeasti ympäristöön. Kuitenkin yhden ihmisen hevonen, jolle rutiinit ovat kaikki kaikessa. Kovan luokan hyppääjä, joka jättää hyvän ilmavaran.
178. Weltzentrum SWA
holsteinerori -- s. 20.01.2014 -- Weltkönig x Java Bahia -- om. Reprobate
Asiallinen holsteinorivarsa, joka ei turhia pörhistele. Nopea ymmärtämään, mutta monet kertaukset saavat oriin nopeasti ylikierroksille. Varovainen hyppääjä, mutta silti samalla rohkea.
179. Sherrod SWA xx
englantilainen täysiveriori -- s. 14.02.2014 -- Primo Nighthawk xx x Skip and Go xx -- om. CC.
Helposti kuumuva sisukas varsa, joka omaa temperamenttia olan takaa. Haastava, mutta erittäin kyvykäs hyppääjä joka yltää varmasti isoille radoille vielä vanhempana.
180. Havania SWA
westfalentamma -- s. 15.02.2014 -- Sacramento x Havanno -- om. Suprant
Melko hapannaama varsa, jota ihmisten seura ei juurikaan kiinnosta. Tamma omaa näyttävät liikkeet ja on myös energinen. Hyppää hyvällä voimalla ja kieltämättä. Tämä varsa nähdään vielä voittajakehissä monesti.
kuollut 11/2014
181. Chanille SWA
englantilainen täysivertamma -- s. 15.02.2014 -- Primo Nighthawk xx x Chanila SWA xx -- om. Kingsvalley
Tuntemattomampaa sukulinjaa omaava täysiveritamma, joka on hyvin ihmisläheinen. Liikkeidensä puolesta tästä voisi jopa saada kouluratsun. Hyppytyyli on ilmava ja tasapainoa löytyy.
182. Transiency SWA
trakehnertamma -- s. 26.02.2014 -- Rainmaker x Transience -- om. Joe
Huoleton tammavarsa, joka on aina aiheuttamassa pientä pään vaivaa. Omaa hyvät liikkeet ja varsinkin laukka on erittäin hyvin pyörivää. Hyppytyyli on vaivaton, mutta hieman aran oloinen varsa vielä.
183. Euforina SWA
trakehnertamma -- s. 03.03.2014 -- Dark Devon x Euforine SWA xx -- om. Joe
Kevyt ruunikko tammavarsa. Energinen ja hieman kovapäinen, joka ei pysy mielellään paikallaan. Hypyissä rohkea ja itsevarma, mutta usein myös jarrut saattavat unohtua helposti.
184. Yellow Gold SWA xx
englantilainen täysiveriori -- s. 12.03.2014 -- Through the Wire xx x Polar Gold SWA xx -- om. Troya
Näyttävä orivarsa, jolta löytyy järki päästä. Kärsivällinen, mutta samalla hieman säpäkkä. Yhteistyöhaluinen herrasmies, jonka hyppytyyli on voimakas.
185. Eudora SWA xx
englantilainen täysiveritamma -- s. 12.03.2014 -- Primo Volante xx x Euforila SWA xx -- om. Troya
Herttainen varsa, joka omaa kuitenkin vahvan luonteen tilanteen tullen. Vaatii kaiken huomion itselleen, tai tämä hevonen ei ole täysillä mukana. Tulevaisuudessa varmasti GP tasojen ratsu.
186. Ramino SWA
hanoverianori -- s. 30.03.2014 -- Rabanastre x Trevelyan -- om. indy
Hyväpäinen ja stressitön orivarsa, jolta löytyy liikettä. Jalkatekniikka on erinomaista ja kantaa itseään hyvin. Hyppytyyli on rohkea ja maltillinen, myös tasapainoa löytyy nuoresta iästä huolimatta.
Saavutuksia: ERJ-I
187. Heigel SWA
hollantilaisori -- s. 09.04.2014 -- Emil BH x Heide BJD -- om. Kingsvalley
Energinen ja hyvällä kapasiteetilla varustettu orivarsa, joka ei turhia kainostele. Nauttii ihmisten seurasta ja ylimääräisestä huomiosta. Rakenne on korrekti, hyvällä hyppyilmavaralla siunattu ori osaa myös käyttää takapäätään oikein.
188. Salih SWA
arabialainen täysiveriori -- s. 13.05.2014 -- Saleh Qutb al Najya x Faridah ox -- om. Kingsvalley
Esiintymishaluinen kimo ori, jonka täysiverisyys näkyy selkeästi. Erittäin herkkä reagoimaan ulkopuolisiin ääniin. Tältä varsalta löytyy kapasiteettia vielä pitkälle, kunhan se ei reagoi ääniin niin voimakkaasti.
189. Naya SWA xx
englantilainen täysiveritamma -- s. 01.04.2014 -- Love Love Love xx x Lucky Star xx -- om. CC
Energinen tammavarsa, joka kuitenkin pysyy käsissä helposti. Ei turhia kyttäile maailman menoja. Askellajit ovat keskinkertaiset, mutta ponnuvoima hypyssä nuoresta iästä huolimatta on varsin voimakas.
190. Minx SWA xx
englantilainen täysiveritamma -- s. 06.05.2014 -- Red Cap xx x Lucky Star xx -- om. CC.
Suuri laukkasukuinen tamma on varsin vilkas menijä. Pää kolmantena jalkana, vähät välittämättä mistä menee. Välillä ihmisen tulee muistuttaa tammalle myös muidenkin olemassaolosta. Kevyt hyvä hyppytyyli.
191. Fairie SWA
trakehnertamma -- s. 10.06.2014 -- Dark Rumor x Dark Fairydem -- om. Welby
Kaunis pieni trakehnervarsa, joka on vanhemmiltaan perinyt tasaisen hyvän luonteen. Tulee toimeen kaikkien kanssa, eikä vähästä säikähdä. Varma menijä esteillä, joka antaa myös ratsastajan pienet virheet anteeksi.
192. Khamelion SWA
trakehnerori -- s. 19.06.2014 -- Windbreaker x Khameleon -- om. Welby
Ovela orivarsa, joka mieluusti aiheuttaa ihmisille päänvaivaa. Koettelee reilusti rajojaan ainakin vielä nuorella iällä. Hyppykapasiteettia kuitenkin löytyy ja lahjoja riittää pitkälle, kunhan orin saa asennoitumaan oikein.
193. Voltigeur SWA
trakehnerori -- s. 20.08.2014 -- Windbreaker x Valetta -- om. Kingsvalley
Rohkea voikkovärinen menijä, joka ei kahta kertaa kyttäile ympärilleen. Rohkeasti menee vain, vaikka ihminen ei olisikaan valmis. Hypyissä tarvitsee hieman tukea, mutta tyyli on itsessään ilmava.
194. Rheinsohn SWA
trakehnerori -- s. 03.09.2014 -- Voltigeur SWA x Rhea HRW -- om. Kingsvalley
Siro ja korkea trakehnerori, joka välillä unohtaa mitkä jalat ovat. Pitkät raajat auttavat hypyissä, mutta ori nostaa niitä laiskasti. Kunnolla oikein ratsastettuna saadaan tästäkin herrasta GP tason estehyppääjä.
195. Daisy Anricot SWA
trakehnertamma -- s. 07.09.2014 -- Voltigeur SWA x Khameleon -- om. Kingsvalley
Kaunis ja luonteikas tammavarsa. Lapsellinen luonne näkyy selkeästi ihmisen ja muidenkin hevosten parissa. Hyppää kauniisti ja rohkeasti, mutta välillä unohtaa hyvät kulmat.
196. Hawaii SWA
westfalentamma -- s. 01.10.2014 -- Maduin Gear xx x Havanno -- om. Kingsvalley
Pieni musta tamma, joka on varustettu suurella egolla. Laukka on hyvin pyörivää, mutta lyhyttä. Hyppykapasiteettia kuitenkin löytyy. Nopeat ja rohkeat käännökset eivät haittaa tamman menoa esteillä.
197. Goldstern SWA
hanoverianori -- s. 01.10.2014 -- Gonorghea SWA x Nemein HRW -- om. indy
Uljas musta hanoverianorivarsa. Kunnioittava ja helposti miellytettävä orivarsa ei tuota päänvaivaa kenellekään. Erittäinkin komea GP tason ratsualku hyppää näppärästi ja kevyesti.
198. Racona SWA
trakehnertamma -- s. 07.12.2014 -- Willemstad x Rococo Rock -- om. Myynnissä
Hyvällä rakenteella varustettu tamma ja myös luonteeltaan rauhallinen ja rehti. Kuitenkin helposti nukahtava ja etujalkansa unohtava, joka täytyy ratsastamalla ratsastaa eteenpäin.
199. Armageddon SWA
westfalenori -- s. 13.12.2014 -- Pantenonix x Antelope H -- om. Pierre
Upeasta suvusta oleva ori, jota ei ole myöskään ulkonäöllä pilattu. Rehellinen hevonen ratsastaa ja rauhallinen käsitellä. Tältä oriilta odotetaan vielä paljon.
200. Duecento SWA
ori -- s. 31.12.2014 -- x -- om. Kingsvalley
Kingsin juhlavarsa, josta odotetaan paljon. Ori on varsin vilkas yksilö ja irtohyppää erittäin hyvällä tekniikalla. Oikein kouluttamalla viemme tätä oria varovaisesti eteenpäin, koska varsasta näyttäisi kasvavan todella suuri.
201. Sphyraenid SWA
trakehnertamma -- s. 31.12.2014 -- Willemstad x Sphyrnidae -- om. Tuulia T.
Määrätietoinen ja kaunis linjakas tamma, jonka luonne ei ole helpoimmasta päästä. Ihmisiä kohtaan epäröivä, mutta kapasiteettia löytyy esteillä reilusti.
202. Transcend SWA
trakehnerori -- s. 31.12.2014 -- Ringmail xx x Transience -- om. Tuulia T.
Rauhallinen oripoika, joka perinyt molemmilta vanhemmiltaan tasapuolisesti yhtä sun toista. Massiivinen tapaus, mutta toimii yllättävän ketterästi esteillä.
203. Raccoon SWA
trakehnertamma -- s. 31.12.2014 -- Windbreaker x Rococo Rock -- om. Tuulia T.
Utelias ja seurallinen neitokainen toivottaa kaikki tervetulleeksi. Ratsuna haastava, joka tykkää testailla ratsastajaansa keinoilla millä hyvänsä.
204. Trangear SWA
trakehnerori -- s. 01.01.2015 -- Maduin Gear xx x Transience -- om. HM
Täysiverisen veri näkyi hevosessa jo nuorena. Energinen ja peloton varsa, joka ei vierasta ihmisiä. Perinyt paljon luonnetta emältään, eli mallikas estehevosen alku.
205. Harlequin SWA
hanoverianori -- s. 09.10.2015 -- Hydrus SWA x Wildberry Woods -- om. Sportpferde Vehring
Määrätietoinen ja oman arvonsa tunteva ori. Kuitenkin hyvin ystävällinen ja lempeä ihmisiä kohtaan. Kunnianhimoinen hyppääjä, joka kulkee suurella innolla eteenpäin ja hyppykapasiteettia löytyy reilusti.
206. King Of My Heart SWA
englantilainen täysiveriori -- s. 17.10.2015 -- Kaiser RAC x Skip and Go xx -- om. Sportpferde Vehring
äärimmäisen seurallinen ja karismaattinen täysiverinen. Kuitenkin ratsastaessa oikea kuumakalle ja tikittävä aikapommi. Testaava ja haastava ratsu, joka kuitenkin palkitsee oikean rytmin löydyttyä.
207. Master Oats SWA
englantilainen täysiveriori -- s. 24.10.2015 -- Maduin Gear xx x Chapala xx -- om. Sportpferde Vehring
Hyvin avoin ja sosiaalinen ori, joka käyttäytyy rennosti turhia hötkyilemättä. Esteillä voitontahtoinen kilparatsu, mutta ratsastajan tulee olla johdonmukainen ja rauhallinen, jotta oriin voimakas tahto saadaan kanavoitua oikein.
208. Transciel SWA
trakehnerori -- s. 16.01.2016 -- Riccelli K x Transience -- om. H
Vahvan luonteen omaava ori, joka pääsee helposti niskan päälle, jos antaa mahdollisuuden. Energinen ja miellyttävä ori, joka omaa vahvan pitkän laukan.
209. Valentia SWA
trakehnertamma -- s. 01.02.2016 -- Apeiron x Valetta -- om. H
Kullanhohtoinen tamma, jonka sydän on myös täyttä kultaa. Helppo hoitoinen tamma. Hieman herkkähipiäinen hypätessä, joka ei tykkää jos puomit kolisevat jaloissa.
210. Redriana SWA
trakehnertamma -- s. 09.09.2016 -- Hadrian SWA x Rhea HRW -- om. Bahama Jumpers Co.
Ikuinen lapsi, aina menossa ja tulossa ja taas menossa. Kaikki kiinnostaa, varsinkin kaikki kielletty. Todella rohkea hyppääjä, tekee hypylle paikan kuin paikan.
211. Midway SWA
trakehnertamma -- s. 11.09.2016 -- Morpheus NON x Millicent SWA -- om. Bahama Jumpers Co.
Hieman sulkeutunut tammavarsa, joka varauksellisesti katselee ympärilleen. Raskasliikkeinen, hitaasti lämpenevä. Hyppää melkoisen ketterästi, vaikka sitä ei heti uskoisikaan.
212. Cosmica SWA
trakehnerori -- s. 03.05.2017 -- Beyond WD x Caelyn HRW -- om. Sakkura
Upealla ulkomuodolla varustettu kimo ori. Aina valmis ja menevä ratsu, joka ei kaihda erikoisempiakaan esteitä. Kapasiteettia löytyy, sekä ori käyttää selkäänsä loistavasti hypätessään.
213. Verdia SWA
hanoveriantamma -- s. 10.10.2017 -- Verlot x Chermoya -- om. indy
Varsin fiksu ruunikko tammavarsa, jolta kapasiteettia löytyy erityisen paljon. Vikkelä ja energinen esteratsunalku osaa käyttää jalkojaan hyvin ja säätelee nuoresta iästä huolimatta hyppyjään taitavasti.
214. Coburg SWA
hanoverianori -- s. 11.11.2017 -- Criostoir PB x Czarina Pistacia -- om. indy
Hyvin energinen orivarsa. Laukka on vahvin askellaji, eikä varsa kyttäile turhia. Enemmänkin saa olla tarkkana ettei oripoika tule päälle. Katsotaan mitä tästä kasvaa vai onko ruunaaminen myöhemmällä iällä tarpeen.
215. Foxcote SWA xx
englantilainen täysiveritamma -- s. 15.02.2018 -- Through The Wire xx x Silver Fox SWA xx -- om. coupie
Rohkea tamma, joka kuitenkin epäroi nopeasti ihmisen jännityksestä. Herkkä nostamaan takapäätään ilmaan, mutta hyppytyyli on kaunista ja ilmavaa.
216. Waldnerr SWA
westfalentamma -- s. 18.02.2018 -- Waltendro x Anteater SWA -- om. Jayde
Hyväluontoinen tammavarsa, mutta harvinaisen ärsyttävä sellainen. Jääräpää, joka tunkee turpansa joka paikkaan. Käyttää takapäätään hyvällä tekniikalla ja tuntuu keskittyvät hyppäämiseen erittäinkin hyvin.
Tämä on virtuaalitalli! | This is a sim-game stable!
© Ulkoasu NM. | © Kuvat Jim Nix & Thomas Fisher
© Tekstikuvat Eoin C & SMALLORBIGOFMEN